Kun rakkaus on muuttunut ystävyydeksi – Voiko puolisoon rakastua uudelleen?

woman on bike reaching for man's hand behind her also on bike
Kuva: Everton Vila

Jos ollaan oltu yhdessä jo vuosikausia, suhteen kipinä on saattanut hiipua arjen astuessa kuvioihin. Onko vanha kipinä mahdollista sytyttää uudelleen?

Parhaimmassa tapauksessa ihastus on vuosien kuluessa muuttunut rakkaudeksi ja lämpimäksi kumppanuudeksi. Toisinaan kuitenkin ruuhkavuosien arki on saattanut olla niin kiireistä, että kumppanin kanssa on kuin huomaamatta ajauduttu henkisesti erilleen.

Toki edelleen kumppanista yhä välittää, mutta joskus saattaa toista katsoessaan havahtua miettimään, mihin alkuaikojen intohimo ja tunteen palo on päässyt häviämään. Arki on ehkä huomaamatta muuttunut pääosin lasten ympärillä pyöriväksi rutiinien sarjaksi, johon on vaikea sovittaa romantiikkaa. Onko peli menetetty, vai voiko liekin sytyttää jälleen ja kumppaniin ihastua uudelleen yhtä palavasti kuin suhteen alussa?

Hyvä uutinen on, että jos vain halua löytyy, vanhemmat voivat löytää toisensa uudelleen myös romanttisessa mielessä. Parent-sivustolla kuvaillaan keinoja, joiden avulla kumppaniin voi ihastua ja rakastua uudelleen.

Kuinka puolisoon voi rakastua uudelleen?

Eräs keino unohtuneiden tunteiden herättämiseksi on muistella aikaa, jolloin kumppanin tapasi ensimmäistä kertaa ja ihastui tähän korviaan myöten. Mikä toisessa sai sinut alunperin ihastumaan häneen? Ihastuitko erityisesti johonkin tiettyyn piirteeseen hänessä, kuten esimerkiksi silmiin, ääneen tai ajatusmaailmaan? Itseään voi muistuttaa siitä, että toinen on edelleen se sama ihminen. Toki jokainen muuttuu vanhetessaan monin tavoin, mutta silti samat vanhat piirteet ovat yhä kumpparissa olemassa, joihin alunperin ihastuimme.

“Komeroiden siivoaminen” kannattaa aina

Jos kumppanissa on tiettyjä asioita, jotka sinua ärsyttävät, eräs keino raikastaa suhdetta on ottaa nämä asiat ystävällisesti mutta rohkeasti esiin. Jos jokin kumppanin tapa on ärsyttänyt vuosikausia, mutta asiasta ei ole kehdannut sanoa, ärtymys on saattanut pikkuhiljaa kasautua, jolloin se on saattanut vaikuttaa tunteisiin kumppania kohtaan. Henkinen “komeroiden siivoaminen” säännöllisin väliajoin tekee hyvää parisuhteelle. Vanha vuosien aikana kertynyt painolasti voi olla yllättävän haitallista, vaikka ärsyttävät asiat olisivatkin itsessään pieniä.

Näytä kiintymyksesi kumppanillesi

Pienet asiat voivat olla suuria asioita niin hyvässä kuin pahassa. Kiintymystään voi osoittaa monin tavoin. Pienet hellät kosketukset arjessa, ystävälliset kehuvat ja kannustavat sanat, toisen huomioiminen pienin teoin ja vastaavat välittämisen osoitukset kertovat kumppanille, että hän on sinulle tärkeä.

Tehkää uusia asioita yhdessä

Uusien asioiden kokeileminen piristää aina mieltä. Kumppanin kanssa voi kokeilla esimerkiksi uutta yhteistä harrastusta. Tämä tuo uutta tunnelmaa yhdessäoloon ja lisää yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunteita. Myös yhteinen loma ilman lapsia saattaa joskus piristää paljon suhdetta.

Vaikka tuntuisikin siltä, että kipinä on hivenen hiipunut parisuhteessa, sen voi löytää uudelleen, jos molemmat puolisot niin toivovat.

Lähde: Parent

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.