Mononukleoosi – Tunnistatko tämän taudin?

Kuva: Bru-nO / Pixabay

Sana mononukleoosi ei välttämättä sano nimenä paljon. Moni voi ajatella sen olevan joku sairaus muiden tautien joukossa. Tuskin sen ihmeempi. Sitten, kun se päättää tulla kylään omaan perheeseen, tulee se varmasti erittäin tutuksi. Tästä kirjoituksesta löydät lisää tietoa tästä viruksen aiheuttamasta, toisinaan piinaavastakin, taudista.

Sairastaminen ei useimmiten ole kivaa. Toisinaan saattaa lapsella (tai aikuisella) käydä mielessä, että kunpa joskus saisi pitää sairaslomaa. Mutta viimeistään silloin, kun elimistöön tunkeutuva tauti on mononukleoosi, tulee nopeasti toisiin ajatuksiin. Tämän taudin sairastaminen näyttää olevan tuskallista, ainakin ulkopuolisen silmin katsellessa. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu kun tämä sairaus tulee itselle.

Mikä on mononukleoosi?

Mononukleoosi on tauti, jota kutsutaan myös ”pusutaudiksi”. Nimityksestä pusutauti tulee väistämättä ensimmäisenä mieleen se, että tauti varmaan tarttuu pussailemisen kautta. Mutta onko asia näin? Terveyskirjastosta selviää, että tauti leviää nimen omaan syljen välityksellä ja tämän vuoksi sillä on edellisen kaltainen ”lempinimi”.

Terveyskirjastossa kerrotaan, että taudin aiheuttaa Epstein-Barrin virus (EBV). Tyypillinen oire on kuume, mutta muuten taudin kuvassa voi olla paljon vaihtelua. Kun aikuinen sairastuu tautiin, siihen liittyy usein nielurisatulehdus, imusolmukkeiden suureneminen ja oireeton maksatulehdus. Pienillä lapsilla oireina saattaa olla pelkkä kuume ja kaulan alueella suurentuneet imusolmukkeet. Tämän vuoksi tauti jää monesti tunnistamatta.

Itämisaika on yleensä 1-3 viikkoa, mutta voi olla tätäkin pidempi. Potilaan lähellä olevat ihmiset eivät ole merkittävässä vaarassa saada tartunta, joten sen vuoksi eristäminen ei ole tarpeen, selviää Terveyskirjastosta. Valtaosa suomalaisista sairastaa mononukleoosin jossain vaiheessa elämäänsä, mutta alle 20 prosentissa tapauksista tauti diagnosoidaan oikein. Tämä johtuu siitä, että oireet vaihtelevat paljon eikä tautia sen vuoksi välttämättä tunnisteta. Valtaosa saa taudin pienenä lapsena tai aikuisuuden alkuvuosina. Kun viruksen on kerran elimistöön saanut, pysyy se uinuvana selkäytimessä loppuiän ajan. Välillä virusta erittyy ihmisen sylkeen, jolloin sitä voi huomaamatta levittää toisiin ihmisiin.

Mahdolliset oireet ja taudin kesto

Oireet vaihtelevat paljon ja ne voivat kestää useamman viikon. Pienillä lapsilla ainut oire saattaa olla lievä kuume, mutta tämäkin vaihtelee. Yleensä kuumeilu loppuu viimeistään kolmen viikon kuluttua, mutta joskus se voi jatkua jopa 6 viikkoa. Tautiin ei ole olemassa mitään parantavaa lääkettä, mutta oireita helpottava lääkehoito on usein tarpeen. Toisinaan lääkäri voi kirjoittaa antibioottikuurin, jos potilaalla on samanaikaisesti bakteeritauti. Jälkioireeksi voi jäädä pitkään kestävä väsymys ja uupumus.

Mahdollisia oireita:

-Korkea kuume

-Turvonneet imusolmukkeet / rauhaset kaulassa, niskassa ja mahdollisesti muualla päin kehoa

-Peitteinen ja kipeä nielurisatulehdus

-Vatsakipu

-Lihaskipu

-Ensipäivinä voi olla silmäluomet turvonneet

-Punapilkkuinen ihottuma (etenkin, jos taudin aikana on käytetty amoksisilliini-antibioottia)

Mahdollisia vakavampia oireita, jotka ovat harvinaisia:

-Aivokalvotulehdus

-Aivotulehdus (aivokuume)

-Sydänlihastulehdus

Onko teillä sairastettu mononukleoosi?

Teksti: Liisa

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.