Näitä asioita vanhemman ei koskaan tulisi tehdä lapsensa puolesta

woman in blue denim jacket holding umbrella smiling
Kuva: Gabe Pierce

Vanhemmalle saattaa usein tulla kiusaus tehdä lapsen puolesta asioita, joiden hän näkee olevan lapselle vaikeita. Toisinaan lapsen on kuitenkin hyvä oppia tekemään asioita itse, vaikka se alkuun saattaisikin tuntua vaikealta. Vanhemman kannattaakin malttaa mielensä ja olla ryntäämättä välittömästi auttamaan, jos lapsi ei jotain osaa.

Baby Chick- sivustolla on listattu joitakin sellaisia asioita, joita vanhemman ei ainakaan kannata tehdä lapsensa puolesta.

Lapselle kuuluvat kodin askareet

Moni vanhempi valmistaa lastaan itsenäiseen elämään antamalla tälle tehtäväksi erilaisia askareita kotona. Näitä voivat olla esimerkiksi pyykin lajittelu tai vaatteiden viikkaaminen. Jos lapsi viikkaa pyykin miten sattuu, vanhemmalle saattaa tulla suuri kiusaus mennä ja hoitaa asia kuitenkin itse. Mielihalua vastaan kannattaa kuitenkin taistella, koska ilman harjoittelua lapsi ei koskaan opi huolehtimaan itsenäisesti arkirutiineista. Sen sijaan, että hoitaa itse asian lapsen puolesta, vanhempi voi tehdä asian yhdessä lapsen kanssa. Tällöin on tärkeää muistaa kehua lasta, vaikka suoritus ei olisikaan täysi kymppi. Lapsen itsetunto vahvistuu, kun hän huomaa vanhemman olevan tyytyväinen häneen ja ylpeä hänestä.

Älä puhu lapsen puolesta

Monille vanhemmille tulee kiusaus alkaa itse kertomaan asioista, jos joku kysyy lapsen kuulumisia niin, että lapsi itsekin on läsnä. Tätäkin mielihalua vastaan kannattaa taistella. Vaikka kuinka kihelmöisi halusta kertoa kaikki lapsen kuulumiset kysyjälle, kannattaa antaa lapsen itse puhua. Sen jälkee kun lapsi on itse kertonut asioista, vanhempi voi täydentää halutessaan joitakin kohtia.

Älä tee lapsesi kotiläksyjä

Moni vanhempi saattaa toisinaan sortua tekemään lapsensa kotiläksyt. Vanhemmalla saattaa olla tunne, että hän aidosti auttaa lastaan, mutta tällaisella auttamisella hän saattaa vain heikentää lapsen tulevaisuudennäkymiä. Jos läksyt ovat lapselle vaikeita, voi lapsen kanssa yhdessä katsoa niitä, mutta kuitenkin niin, että lapsi on se, joka tekee työn. Vain näin lapsi oppii tärkeät asiat, joita hän tulee tarvitsemaan tulevassa elämässään.

Älä päätä lapsen puolesta hänen harrastuksistaan ja muista mielenkiinnon kohteista

Vanhemmasta saattaa tuntua luontevalta ohjata lapsi samojen harrastusten pariin, joita vanhempi itsekin on harrastanut. Kannattaa kuitenkin kuunnella tarkalla korvalla, mitä lapsi itse haluaa ja toivoo harrastustensa suhteen. Lapsi ei ole vanhempiensa kopio, vaikka hän jakaakin osan vanhempiensa perimästä.

Älä aikatauluta jokaista päivän hetkeä

Lapsella saattaa olla paljon harrastuksia, jolloin päivät ovat kiireisiä ja siirtymisiä eri paikkojen välillä on paljon. Joskus saattaa mennä minuuttipeliksi ehtiä kaikkialle. Lasten pitäisi kuitenkin pystyä muun kiireen ohella myös olemaan lapsia. Lapsi saattaa nauttia paljon enemmän esimerkiksi sohvalla makoilusta ja elokuvan katsomisesta yhdessä vanhemman kanssa kuin tiukasti aikataulutetuista aktiviteeteista. Kohtuus kaikessa on hyvä muistisääntö tässäkin asiassa.

Lähde: Baby Chick

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.