Voiko lasta pestä liikaa?

child lifting water dipper
Kuva: Lubomirkin

Joskus vanhemmalle saattaa muodostua pakkomielle lapsen puhtaudesta. Kuinka usein lapsi tarvitsee kylvyn tai suihkun? Harvardin sivuilla pohditaan, mikä on lapselle sopiva määrä pesukertoja.

Onko lasta mahdollista pestä liikaa? Moni vanhempi on sitä mieltä, että ei ole. Lapsen puhtaus on tärkeä asia vanhemmalle. Monet vanhemmat kokevat, että lapsen peseminen on rakkauden osoitus, eikä heille tulisi edes mieleen jättää välistä säännöllistä suihkukertaa. Varsinkin jos puhtaus on vanhemmalle itselleen hyvin tärkeää ja hän kavahtaa pelkkää ajatusta siitä, että kainalo saattaisi haiskahtaa hielle, lapsen runsas peseminen tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta.

Toki on selvää, että jos lapsi on hyvin likainen, hänet tulee pestä. Näin on esimerkiksi, jos lapsi on leikkinyt ulkona ja tullut mutaiseksi, tai jos hän on harrastanut jotain aktiviteettia, jossa hänelle on tullut hiki. Lika ja hiki on aina tärkeää puhdistaa ihon pinnalta. Suihku on paikallaan myös silloin, jos lapsi on uinut uima-altaassa tai hänen iholleen on laitettu esimerkiksi hyönteiskarkoitetta metsäretken ajaksi.

Mikä on lapselle sopiva pesukertojen määrä viikossa?

Harvardin sivuilla annetaan vinkkejä lapsen pesuun. Toisin kuin moni vanhempi ehkä uskoisi, kolme tai neljä pesukertaa viikossa riittää lapselle mainiosti. Lapselle ei ole vaarallista, jos hän on päivän tai pari käymättä suihkussa. Päinvastoin, liiasta pesemisestä saattaa olla jopa haittaa. Jos lasta pesee hyvin usein, hänen ihonsa saattaa kuivua ja jos hän on taipuvainen kärsimään atooppisesta ihosta, runsas peseminen saattaa pahentaa ihon kuntoa entisestään.

Millainen on ideaalinen lapsen pesuhetki?

Lapsen pesuveden ei kannata antaa olla liian kuumaa. On selvää, että vanhempi ei pese lastaan polttavalla vedellä, mutta moni pitää veden lämpötilan silti varsin kuumana, peläten että lapselle muuten tulee kylmä. Lämpötilan ei tarvitse olla kuuma, haaleampikin riittää mainiosti.

Jos lapsi viihtyy suihkussa, vanhempi saattaa venyttää suihkuhetkeä pitkään. Suihku kannattaa kuitenkin pitää lyhyenä, vain sen mittaisena, että saa pesun hoidettua. Pidempi altistuminen vedelle edistää ihon kuivumista. Lapsilla kannattaa aina käyttää hyvin mietoja, lapsille tarkoitettuja saippuoita ja pesuaineita. Aikuisten vahvemmat pesuaineet usein kuivattavat lapsen ihoa voimakkaasti.

Suihkun jälkeen lapsen iho kannattaa taputella kuivaksi pyyhkeellä, sen sijaan että ihon hankaa kuivaksi. Jos lapsella on taipumus kuivaan ihoon, hänen ihonsa voi pesun jälkeen rasvata miedolla hajustamattomalla rasvalla. Mikäli lapsella on erittäin kuiva iho tai jokin ihosairaudeksi luokiteltava tila, kannattaa jutella lääkärin kanssa siitä, mikä on lapselle sopiva pesukertojen määrä ja millaisia pesuaineita hänen kannattaa käyttää.

Lähde: Harvard Health

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.