Vitkasteleeko lapsesi nukkumaanmenon kanssa? 6 keinoa, joiden avulla saat unille menon sujumaan paremmin

Olisi aika mennä nukkumaan, mutta jälkikasvulla on aivan muuta mielessä. Lapset osaavat olla luovia ja sinnikkäitä vitkastellessaan nukkumaanmenon kanssa; milloin halutaan uusi iltasatu, erilainen yöpuku tai onkin vielä saatava juotavaa.
Jos käyt tahtojen taistoa iltaisin lapsesi kanssa nukkumaanmenon suhteen, et suinkaan ole ainoa. Onneksi tilanteeseen on olemassa erilaisia vinkkejä, jotka voivat auttaa pitämään huolta, että yöunille mennään järkevään aikaan.
Pidä kiinni rutiineista
Unikonsultti Alanna McGinnin mukaan rauhoittuminen sadasta nollaan ei ole helppoa missään iässä. McGinn kertoikin HuffPostille, että simppeli, vaiheittainen rutiini antaa lapsille aikaa rauhoittua ja valmistautua nukkumaan. Rutiini voi olla esimerkiksi yöpuvun pukeminen, sitten hampaiden pesulle ja lopuksi iltasatu. Rutiinin voi myös sopeuttaa huomioimaan lapsen lempivitkastelukikkoja.
Tarjoa kontrolloituja vaihtoehtoja
HuffPostin mukaan jos lapsi ennen unille menoa esittääkin jonkin toiveen, älä reagoi siihen avoimella kysymyksellä, vaan ole tarkempi. Eli kysy esimerkiksi “Haluaisitko banaanin tai omenaviipaleita?”, älä kysy “Mitä haluaisit syödä?” McGinnin mukaan kun nukkumaanmeno on mennyt “höpöksi”, on tärkeää, että vanhemmat ottavat ohjat takaisin itselleen, mutta sen voi tehdä tavalla, joka saa lapsen kokemaan, että ohjat ovat yhä hänellä.
Älä muotoile pyyntöjä kysymyksiksi
Pyyntöjen muotoileminen kysymyksiksi voi toimia aikuisten kesken. HuffPostin mukaan lapset ovat kuitenkin toista maata. Jos kysyt lapselta, onko hän valmis pukemaan yövaatteet päälle, pitäisi sinun olla valmistautunut hänen rehelliseen vastaukseensa. Pyynnön sijaan sano suoraan: “On aika pukea yövaatteet päälle.”
Hyödynnä kuvitettua listaa/taulukkoa
HuffPostin mukaan voit pyytää lasta miettimään, mitä tehdään seuraavaksi luomalla iltarutiinilistan tai -taulukon, joka listaa kuvien ja sanojen kera askel askeleelta, mitä tapahtuu ennen unille menoa. Listan voi tehdä yhdessä lapsen kanssa ja lapsi voi laittaa listalle esimerkiksi tarroja aina, kun jokin kohta on suoritettu.
Opeta, että uni on tärkeää
Tämä voi tuntua ilmiselvältä, mutta lasten pitäisi ymmärtää, että vanhempi haluaa heidän nukkuvan, koska se on osa heidän tehtäväänsä pitää lapsista hyvää huolta. Lapsia ei koeteta saada vain nukkumaan, jotta vanhemmat saisivat katsoa Netflixiä rauhassa.
Huomioi vitkastelun syy
HuffPostin mukaan vitkasteluun on muutamia mahdollisia syitä, mutta jokaiseen on ratkaisu. Ensimmäiseksi siirtyminen esimerkiksi leikkimisestä nukkumiseen voi olla taaperoille ja pienille lapsille vaikeaa. Tässä voi auttaa säännöllinen rutiini. Toinen syy voi olla lasten aidot pelot, kuten pimeä tai yksin oleminen huoneessa. Tämän voi käsitellä suoraan vakuuttelun tai hyvin sijoitetun yövalon avulla. Kolmanneksi lapsi saattaa vain haluta vanhemman huomion. Koeta “täyttää lasten huomiotankki” aiemmin päivällä, jotta iltarutiinit sujuisivat helpommin.
Teksti: Miia