Täysi-ikäistyessään lapsi muuttuu kirjaimellisesti yhdessä yössä lain silmissä itsenäiseksi aikuiseksi. Toisinaan vanhempien on vaikea sopeutua siihen, että kotona asuvaa lasta ei tämän jälkeen voi enää velvoittaa toimimaan vanhempien toivomalla tavalla, kuten esimerkiksi tulemaan kotiin tiettyyn aikaan.
Lapsen täysi-ikäistyminen voi olla vanhemmalle kova paikka. Vanhempi on tottunut olemaan vastuussa lapsestaan ja ja tekemään perhettä koskevat päätökset. Kun lapsi on pieni, on selvää, että vanhemman täytyy tehdä kaikki lasta koskevat ratkaisut itsenäisesti. Lapsen kasvaessa hän pystyy osallistumaan jatkuvasti enemmän itsekin päätöksentekoon asioissa, jotka koskevat hänen omaa elämäänsä. Ennen täysi-ikäisyyttä vanhempi kuitenkin aina sanoo viimeisen sanan perheen asioista päätettäessä. Tästä roolista luopuminen saattaa joskus olla vanhemmalle haastavaa.
Jos välit lapseen ovat hyvät ja luottamusta on ollut puolin ja toisin jo kauan ennen täysi-ikäistymistä, ei virallisesti aikuiseksi tulo useinkaan muuta mitään lapsen ja vanhemman suhteessa. Jos asioista on käytännössä päätetty yhteistuumin jo aiemmin, ei päätösvallan siirtyminen kokonaan nuorelle tee isoa eroa aiempaan arkeen. Päinvastoin, jos luottamus on vahva lapsen ja vanhemman välillä, lapsi luultavasti vielä nuorena aikuisenakin usein kysyy vanhemmiltaan neuvoja, kun tekee tärkeitä päätöksiä ja ratkaisuja elämässään.
Jos lapsi on kokenut vanhempien päätöksenteon välillä epäreiluna ennen täysi-ikäistymistään, saattaa tilanne olla toisenlainen. Lapsi saattaa tällöin ryhtyä tekemään toisinaan varsin radikaalejakin päätöksiä liittyen omaan elämäänsä täytettyään kahdeksantoista. Jos lapsi yhä asuu kotona ja aiemmin häneltä on edellytetty esimerkiksi tiettyä kotiintuloaikaa, täysi-ikäistyttyään hän saattaa käytännössä yhdessä yössä ryhtyä tulemaan ja menemään oman mielensä mukaan.
Toki tuntuisi reilulta, että jos asutaan saman katon alla, pelataan yhteisillä säännöillä silloinkin, kun ollaan aikuisia. Vapauden huuma saattaa kuitenkin alkuvaiheessa sokaista nuoren, eikä hän välttämättä kykene näkemään tilannetta vanhempien kannalta. Jos välit vanhempiin ovat olleet kohtalaiset tai jopa erinomaisen hyvät, ei suuria törmäyksiä välttämättä tule vastaan. Toisaalta nuorelle ei välttämättä tule edes mieleen, että joissakin tapauksissa vanhemmat saattavat jopa pyytää täysi-ikäistä lastaan muuttamaan pois kotoa, jos kokevat, että lapsi ei pelaa yhteisten sääntöjen mukaan. Toki oman lapsen käskeminen muuttamaan pois kotoa on kynnyskysymys monille vanhemmille, eikä sellaista pyyntöä esitetä kovin heppoisin perustein.
Monesti nuori itsekin jo haaveilee muutosta omaan kotiin kahdeksantoista täytettyään. Vanhemmillekin saattaa olla helpompaa, kun väki kotona vähenee. Toisaalta on selvää, että lapsen muuttaminen omilleen on aina haikea hetki vanhemmalle. Vanhempaa saattaa huolettaa, kuinka lapsi selviää elämässään silloin, kun vanhempi ei enää päivittäin ole häntä tukemassa ja neuvomassa.
Millaisella mielellä teillä odotetaan lapsen täysi-ikäistymistä?
