Vanhemmat kommentoivat nuorten pukeutumista: paljaina vilkkuvat nilkat, ainaiset hupparit ja ulkovaatteista kieltäytyminen ihmetyttävät

Kaupallinen yhteistyö: Ideapark Lempäälä
Pienen lapsen voi pukea haluamallaan tavalla. Vauva itse ei vaadi merkkivaatteita, ei häpeä vanhemman valitsemaa asua, eikä ilmoita kovaäänisesti, ettei halua pitää jotakin vaatetta yllään. Usein teini-iässä tähän asiaan kuitenkin tulee muutos: nuori haluaa yhtäkkiä valitakin itse vaatteensa. Kaikki asuvalinnat eivät aina miellytä vanhempia. Myös vaatteiden hankinta voi olla haastava operaatio.
Moni vanhempi toivoo lapsensa pukeutuvan ihmisten ilmoille asiallisesti. Tällä tarkoitetaan useimmiten sitä, että vanhemmat toivovat vaatteiden olevan ehjiä ja puhtaita. Vanhempien ei kannata kuitenkaan ottaa liikaa paineita nuoren pukeutumisesta. Etenkin teini-ikään kuuluvat monenlaiset kokeilut, myös pukeutumisen saralla. Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan kokeileminen ja uusien toimintatapojen etsiminen kannattaa, kunhan siitä ei ole haittaa nuoren fyysiselle tai psyykkiselle terveydelle. Kun vanhempi kunnioittaa nuoren persoonallisuutta, esimerkiksi omaa pukeutumistyyliä, nuorelle kehittyy hyvä itsetunto. Samalla nuori alkaa luottaa omiin kykyihinsä. Antamalla nuoren pukeutua haluamallaan tavalla vanhempi antaa myös tilaa nuoren terveelle irtautumiselle.
Teini-iässä mieli myllertää ja keho muuttuu. Moni nuori saattaa pukeutua hyvinkin väljiin vaatteisiin ja peitellä vaatetuksellaan kehossaan tapahtuvia muutoksia. Nukkaiset hupparit, rikkirevityt farkut, merkkialushousut, roikkuvat collarit, housujen sisään tungetut villapuserot tai pitkien sukkien sisään sullotut lahkeet ovat tuttu näky nuorisolla. Vanhempi saattaa ihmetellä nuoren pukeutumistyyliä ja siinä tapahtuvia muutoksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös vanhemmilla on taatusti ollut omat pukeutumiskuvionsa nuoruudessaan.
Nuorten pukeutuminen etenkin talvipakkasilla aiheuttaa huolta monissa vanhemmissa. Teini-ikäinen ei välttämättä halua käyttää ulkohousuja, pipoa, huivia tai käsineitä. Osa talsii samoilla kangastennareilla kesät talvet. Myös nuorille voi kuitenkin kehittyä hyvinkin nopeasti paleltumia. Yle uutisoi taannoin nuoresta, joka palellutti pahasti nilkkansa, kun ei suostunut käyttämään pitkiä sukkia ja talvikenkiä.
Jos kotona väännetään kovasti pukeutumisesta, voi nuorta muistuttaa, että vapaa-ajalla hän voi pukeutua, miten huvittaa. Kouluunkin voi pukeutua melko vapaasti, kunhan pukeutuu asiallisesti. Opetushallituksen sivustolla linjataan kuitenkin, että tietyille oppitunneille, kuten liikunta- ja esimerkiksi kotitaloustunneille, on pukeuduttava asianmukaisesti.
On olemassa tilaisuuksia, joihin pitää pukeutua pukeutumisetiketin mukaan. Pukeutumalla etiketin mukaan kunnioitetaan muita ihmisiä ja tilaisuuden luonnetta. Vaikka moni juhla on nykyään vähemmän muodollinen, esimerkiksi hääjuhlaan tai hautajaisiin ei ole nuorenkaan soveliasta tulla hupparissa tai collareissa.
Vanhempi voi kertoa mielipiteensä ja näyttää omalla pukeutumisellaan esimerkkiä, mutta jokainen nuori valitsee oman tyylinsä. Mitä enemmän vanhempi ehdottaa, sitä enemmän nuori todennäköisesti laittaa vastaan. Psykologi ja tietokirjailija Keijo Tahkokallio tunnistaa tämän ilmiön ja opastaa vanhempia Iltalehden artikkelissa. Kieltäytymällä pukeutumasta lämpimästi esimerkiksi talvisäillä, nuori pyristelee irti perheen otteesta ja on matkalla kohti itsenäistymistä. Pidemmällä aikavälillä nuori todennäköisesti oppii kuitenkin pukeutumaan sopivasti.
Teini-ikäiselle eivät välttämättä enää kelpaa perusmarkettien vaatteet. Vaatetusinspiraatiota haetaan esimerkiksi somesta. Vaatimustaso kasvaa. Kaikissa kodeissa ei kuitenkaan ole välttämättä varaa ostaa kalliita merkkivaatteita. Nuoren mielipide vaatteesta voi myös muuttua nopeasti, kun omaa tyyliä vielä etsitään. Nuortenelama.fi -sivustolla neuvotaan, että on tärkeä valita vaatteita, joista pitää ja joissa viihtyy. Yhtä tärkeää on myös miettiä pukeutumisen ympäristövaikutuksia, eettisyyttä ja esimerkiksi vaatteen kierrätettävyyttä. Hyvin valittu vaate kestää käyttöä ja kulutusta. Muoti-ilmiöt tulevat ja menevät, joten on hyvä pohtia, lähteekö mukaan jokaiseen muotivillitykseen.
Moni nuori tilaa vaatteensa verkkokaupasta. Tällöin ei kuitenkaan aina ole tarkkaa tietoa vaatteen alkuperästä ja esimerkiksi väärän kokoisen vaatteen palauttaminen voi olla haastavaa. Vaatteen saapuminen postitse voi myös kestää niin kauan, että nuori huomaakin tyylinsä muuttuneen. Lempäälän Ideaparkissa nuorten pukeutumisen haasteisiin vastaavat monet vaateliikkeet. Vaatteita voi sovittaa paikan päällä ja etsiä inspiraatiota pukeutumiseen eri liikkeistä.
Nuori voi haluta käydä vaateostoksilla niin, etteivät vanhemmat ole mukana kurkistelemassa sovituskopin verhojen raosta. Ideaparkissa se onnistuu hyvin. Vanhempi voi sopia nuoren kanssa ostobudjetista tai hankkia nuorelle esimerkiksi lahjakortin, jolla nuori voi hankkia itselleen mieluista vaatetta. Ideapark-lahjakortti on myös varteenotettava vaihtoehto, sillä sitä voi käyttää useissa Ideaparkin liikkeissä. Perhe voi myös sopia, että nuori voi yksin tai kaverin kanssa kierrellä liikkeissä etsimässä sopivaa päälle pantavaa ja sovittaa rauhassa vaatteita. Vanhempi voi myöhemmin liittyä seuraan maksajaksi ja samalla tarkistaa, että nuori tekee järkevän ostoksen. Tässäkin on kuitenkin hyvä antaa tilaa nuoren omalle tyylille ja persoonalle.
Ideaparkin liikkeistä etenkin New Yorker, H&M, Gina Tricot, Bik Bok ja Jack & Jones ovat monen nuoren suosiossa. Myös urheiluliikkeissä, kuten Intersportissa ja Budget Sportissa, on tarjolla nuorten suosimia vaatteita. Urheiluliikkeissä myytävät ulkoiluvaatteet helpottavat usein sekä teinien että vanhempien elämää, sillä moni nuori pukeutuu mielellään urheilumerkin vaatteisiin. Laadukas ja lämmin ulkoilutakki on hyvä ostos: huppu suojaa tarvittaessa myös pipotonta päätä ja taskuissa voi lämmitellä käsiä, mikäli hanskat ovat unohtuneet matkasta. Monilta urheilumerkeiltä löytyy myös talviversioita tennareista.
Ideapark tarjoaa ratkaisuja pukeutumispulmiin silloinkin, kun toppakengät ja toppahaalari eivät enää kelpaa, nilkat vilkkuvat paljaina ja vanhemmat ovat teinin mielestä vähän noloja. Tervetuloa ostoksille yksin tai yhdessä!
Teksti: Nanna