Nyky-yhteiskunnassa ilman älypuhelinta toimiminen on hyvin vaikeaa. Moni ajattelee siksi, että mitä nuorempana lapsi oppii käyttämään älylaitteita, sen helpompaa hänen on selvitä aikuisten maailmassa. Samaan aikaan vanhempia usein huolettaa ajatus siitä, että lapsi saattaa altistua erilaisille vaaratilanteille verkossa. Milloin lapselle voi antaa ensimmäisen puhelimen?
Moni vanhempi on sen ikäinen, että ei ole itse elänyt nuoruuttaan maailmassa, jossa älylaitteet alkoivat olla arkipäivää. Kenties osittain tästä syystä ajatus älylaitteen antamisesta omalle lapselle voi tuntua vähintäänkin arveluttavalta ja joskus jopa suoranaisen pelottavalta.
Älylaitteen antaminen tai antamatta jättäminen lapselle on usein kaksiteräinen miekka
Netin vaaroista kirjoitetaan nykyään eri medioissa niin paljon, että monet vanhemmat pitkittävät ensimmäisen puhelimen hankkimista lapselle. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan ajattele samalla lailla ja saattavat antaa lapselleen älypuhelimen jo hyvin nuorella iällä. Tämän seurauksena useilla lapsilla on jo puhelin, tabletti tai muu älylaite koulun alkaessa. Ne lapset, joilla ei sellaista vielä ole, saattavat helposti tuntea olonsa ulkopuoliseksi ja voivat jopa joutua kiusaamisen kohteeksi, koska heillä ei ole yhtä “hienoja” tavaroita kuin muilla.
Koska on oikea aika hankkia lapselle ensimmäinen älylaite?
Koska tilanteet perheissä vaihtelevat niin paljon, kysymykseen ei ole täysin yksiselitteistä vastausta. Toisissa perheissä koetaan luontevana antaa puhelin kouluun mennessä, kun taas toisissa perheissä se annetaan vasta paljon myöhemmin. Jokainen lapsi ja perhe on erilainen. Vanhemmat tuntevat oman lapsensa parhaiten, siksi he ovat parhaita henkilöitä arvioimaan, koska aika on oikea juuri heidän lapselleen.
Jos ajatus tuntuu vanhemmista hyvältä, lapselle voi hankkia koulun alkaessa yksinkertaisen puhelimen, johon on laitettu asianmukaiset rajoitukset niin, ettei lapsi pääse itsenäisesti sellaisiin paikkoihin, joihin vanhemmat eivät hänen halua pääsevän. Lapsen kanssa kannattaa keskustella ennen puhelimen hankkimista millaiseen käyttöön puhelin hänelle tulee. Jos lapsi on kovin nuori, pääasiallinen tarkoitus saattaa olla puheluiden soittaminen ja yhteydenpito vanhempiin. Tällöin lapsi ei välttämättä tarvitse alussa ollenkaan nettiä puhelimeensa.
Lapsen kanssa on hyvä harjoitella puhelimen käyttöä yhdessä. On tärkeää myös käydä läpi, kuinka toimia jos vieras henkilö soittaa, tai jos puhelimeen tulee viesti tuntemattomalta lähettäjältä. Myös koulun puhelimia koskevat säännöt on hyvä käydä läpi lapsen kanssa. Eräs tärkeä seikka on hätäpuhelun soitto. Lapsen kanssa tulee käydä läpi, miten hätäpuhelu tarvittaessa tehdään ja milloin siihen on aihetta.
Vaikka ajatus ensimmäisen älypuhelimen ostamisesta lapselle saattaa aiheuttaa vanhemmalle kylmänväristyksiä, ei sitä kuitenkaan tarvitse liikaa arastella. Jos riittävät turvatoimet on hoidettu, ei lapselle hyvin todennäköisesti tapahdu mitään pahaa, päinvastoin älypuhelin voi lisätä lapsen turvallisuutta ja helpottaa vanhemman ja lapsen yhteydenpitoa.
Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Teksi: Sonja