Ollessani pienen koirani kanssa kävelyllä vastaan tuli pieni lapsi lähes itsensä kokoisen suuren koiran kanssa. Aikuisia ei näkynyt mailla halmeilla. Miten jotkut vanhemmat eivät näe mitään vaaraa tilanteessa?
Olin taannoin kävelyllä pienen koirani kanssa, kun vastaan käveli pieni lapsi ison koiran kanssa. Koira oli selvästi nuori, ehkä 1-2 vuotias, ja ikäiselleen tyypillisen riehakas. Näin jo kaukaa, kuinka lapsi otti tiukan otteen hihnasta ja yritti löytää jaloilleen tukevan asennon maasta, jotta pystyisi pitämään koiraa paikallaan, kun ohittaisimme heidät.
Tien molemmilla puolilla oli taloja, joten sivuille ei päässyt siirtymään, ainoat suunnat olivat eteen tai taakse. Ainoa vaihtoehto oli siis joko mennä lapsen ohitse tai kääntyä takaisin. Lapsen pitelemä koira oli jo kiihdyttänyt itsensä sellaiseen tilaan, että sille selän kääntäminen näin lähellä olisi tuntunut varsin pelottavalta. Irti tempautuessaan koiralla kestäisi kaksi sekuntia sännätä luoksemme.
Aloin jutella lapselle ja koiralle rauhallisesti toivoen, että koira olisi vain leikkihaluinen eikä vihainen. Koitin olla näyttämättä omaa pelkoani tilanteessa. Varovasti lähdimme oman koirani kanssa ohittamaan koiraa ja lasta. Sanoin lapselle, että kannattaa pitää todella voimakkaasti kiinni, kun olemme tietyssä kohdassa. Onnistuimmekin yhteistyöllä selviämään tilanteesta niin, ettei tempoileva koira päässyt irti lapsen otteesta.
Kun ohitus oli tehty ja olin päässyt pienen koirani kanssa turvalliselle etäisyydelle, jäin vielä hetkeksi juttelemaan lapsen kanssa. Hänen pitelemänsä koirakin hiukan rauhoittui, kun huomasi, että juttelemme rauhalliseen sävyyn. Tempoilun sijaan se kävi vatsalleen makaamaan ja katseli meitä uteliaana.
Lapsi kertoi koiran olevan vasta vuoden ikäinen. Lapsen oli ilmeisesti annettu kulkea pennun kanssa ulkona alusta asti, jolloin koira oli ollut huomattavasti pienempi. Vanhemmat eivät ehkä olleet havahtuneet koiran kasvuun eivätkä tajunneet, että se oli muuttunut villimmäksi ja että lapsen oli sitä nyt paljon vaikeampi hallita. Surullisempi vaihtoehto oli, että vanhemmat eivät vain välittäneet.
En voi tietää, mikä kyseisen perheen tilanne oli, mutta yhdestä asiasta ei ollut epäilystä: lapsi oli aivan liian pieni ulkoilemaan yksin näin ison koiran kanssa. Sydän jäi syrjälleen, kun jouduin heidät jättämään ja jatkamaan matkaa. Mietin, mitä tapahtuisi, jos kaksikko kohtaisi jonkun, jolla ei ole aikaa tai kärsivällisyyttä yrittää hoitaa ohitustilannetta turvallisesti. Jos joku toinen koiranomistaja kävelisi nopeasti katsomatta ohitse, esimerkiksi puhelimeen puhuessaan, koira voisi hyvinkin päästä riistäytymään irti. Tilanne tuntui todella surulliselta ja pelottavalta.
Vanhemmat saattoivat ajatella, että koira on kiltti eikä tee mitään kenellekään ja siksi lapsi voi hyvin mennä sen kanssa kaksin ulos. Tällainen ajattelu on hirvittävän vastuutonta. Sekä lapselle että koiralle on turvatonta olla ulkona ilman aikuisen valvontaa.
