Onko vanhemmalla oikeus estää isovanhempia tapaamasta lapsenlapsiaan?

Jos omat vanhemmat ovat käyttäytyneet huonosti omassa lapsuudessa, voiko vanhempi estää lapsiaan tapaamasta isovanhempia?

Sanotaan, että kaikki eivät ole seppiä syntyessään. Kaikki ihmiset eivät myöskään aina osaa olla hyviä vanhempia. Tämä ei merkitse, että ihminen tarkoituksella haluaisi olla huono vanhempi. Hyvä vanhemmuus kuitenkin edellyttää, että tietyt asiat toteutuvat omassa elämässä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi hyvä henkinen tasapaino ja elämänhallinta. Jos elämänhallinta on heikkoa ja ihminen kärsii esimerkiksi päihdeongelmasta, lasten saanti saattaa vain pahentaa ongelmia.

Ennen vanhemmaksi tuloa ihmisellä saattaa olla ollut tunne, että vanhemmuus hoituu automaattisesti, kunhan vain pitää huolta lasten perustarpeista. Näin saattaa olla erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa vanhemmuus osuu kohdalle yllättäen, eikä lapsia olisi välttämättä juuri silloin toivonut elämäänsä. Vanhemmuus merkitsee kokoaikaista vastuuta toisesta ihmisestä ja voi olla paikoin hyvinkin haastavaa. Jos tätä tehtävää lähtee suorittamaan ilman, että asiaan kunnolla paneutuu, saattaa seurauksena olla tilanne, jossa lapset tavalla tai toisella kärsivät. Pahimmassa tapauksessa vanhempi ei tiedosta tilannetta ennen kuin vasta vuosien kuluttua, jolloin yhteys lapsiin on kenties jo kokonaan katkennut lasten toiveesta.

Jos omassa lapsuudessaan on kokenut laiminlyöntiä tai suoranaista kaltoinkohtelua vanhempiensa taholta, on ymmärrettävää, että ei välttämättä haluaisi antaa vanhempiensa tavata omia lapsiaan. Toisaalta lapsilla on oikeus tutustua isovanhempiinsa. Vanhemmalle saattaa kuitenkin aiheuttaa voimakasta ahdistusta pelkkä ajatus siitä, että lapsi tapaisi hänen vanhempansa. Kuinka tällaisessa tilanteessa olisi parasta toimia?

Joissakin tapauksissa kysymys on ehkä pohjimmiltaan anteeksiannosta. Kykeneekö ja haluaako vanhempi antaa anteeksi lapsena itse kokemansa kaltoinkohtelun? Vaikka vanhempi ei kykenisi antamaan anteeksi, tämä ei merkitse, että hän olisi “huono ihminen”. Jos kokee, että omat vanhemmat ovat syyllistyneet niin vakaviin rikkomuksiin itseään vastaan, että anteeksianto tuntuu liian vaikealta, tällöin on ymmärrettävää, että ei halua antaa lastensa tavata ihmisiä, jotka pahimmassa tapauksessa saattaisivat jollakin lailla näitäkin vahingoittaa.

Joskus tilanne on sellainen, että isovanhempien oma elämänhallinta on ollut heikkoa vuosia sitten, mutta tilanne on sittemmin parantunut ja nyt isovanhemmat toivoisivat voivansa olla osa lastenlasten elämää. Vanhat kaunat voivat kuitenkin elää mielessä muutoksesta huolimatta. Toisaalta tällaisessa tilanteessa isovanhemmat eivät enää edusta uhkaa lapsenlapsilleen. Tulisiko vanhemman tässä tilanteessa pyrkiä tukahduttamaan oma paha olonsa ja antaa lasten muodostaa suhde isovanhempiin, vaikka se saattaakin aiheuttaa vanhemmalle ahdistusta? Vastaukset tällaisiin kysymyksiin ovat kaikkea muuta kuin helppoja.

Onko sinun mielestäsi lapsilla aina ja joka tilanteessa oikeus tutustua isovanhempiinsa, vai onko joskus oikeutettua estää isovanhempien tapaamiset?