Vanhemman ei tarvitse ratkaista kaikkia lapsen pulmia! – Opeta lasta ratkomaan niitä myös itse!

Kuva: Pixabay/geralt

Monet vanhemmat silottavat liikaa lapsen polkua, koska kuvittelevat täten antavansa lapselleen parasta. Se on kuitenkin virhe! Lapsen tulisi saada oppia ongelmanratkaisua.

Ongelmanratkaisukyky vaatii oikeanlaista asennetta, aktiivista otetta omaan ympäristöön ja uskoa omiin kykyihin sekä vaikutusmahdollisuuksiin. Se tarkoittaa luovaa ajattelutapaa, jonka avulla ongelmia pystytään ratkaisemaan.

Vanhemman tehtävänä on osoittaa lapselle luottamusta ja arvostusta sekä antaa lapselle tilaa yrittää ja erehtyä. Lapselle on annettava paljon aikaa ratkaista ongelmia itse. Aikuisen tulee ihmetellä asioita lapsen mukana, auttaa lasta keskittymään ja opettaa lapsille asioita nimeämällä niitä. Varsinkin leikeissä on hyvä välillä antaa lapsen päättää ja johtaa leikkiä.

Ongelmanratkaisutaitojen kehittymisen pohjalla on lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus sekä yhä uudelleen toistuvat rutiinit ja toimintamallit. Näistä lapsi oppii muodostamaan ensimmäiset ajatusmallinsa, joiden tuella hän oppii ennakoimaan tulevia asioita. Lapsen tulee saada kokea onnistumisen kokemuksia. Vanhemman tulee antaa tukea lapsen kykyihin ja vaikutusmahdollisuuksiin.

Miksi lapsen tulisi saada opetella itse ongelmanratkaisua?

Asian parents sivulla kerrotaan, miksi lapsen tulisi saada opetella ongelmanratkaisua itsenäisesti. Ilman ongelmanratkaisutaitoa hän ei opi myöhemminkään itsenäiseksi ja ratkomaan asioita itse. Lisäksi lapsesta voi kasvaa liian riippuvainen vanhemmistaan. Jos vanhempi ratkoo kaikki asiat lapsen puolesta, niin se tukahduttaa lapsen mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa. Lapsi oppii useita taitoja vain yrityksen ja erehdyksen kautta ja itse kokeilemalla. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi tiimityö ja epäonnistumisesta ja häviöstä selviäminen.

Vanhempien tulisi muistaa, että joskus turhautumisen kokemukset tekevät lapselle hyvää, koska se voi opettaa lapselle ongelmanratkaisua ja vastuullisuutta.

Mikäli vanhempi aina ratkaisee ongelmat ja tekee päätökset lapsen puolesta, lapsen itseluottamus voi heikentyä. Se voi johtaa jopa mielenterveysongelmiin. Jos lapsen ei anneta ottaa elämässä riskejä, voi se vaikuttaa negatiivisesti niin henkiseen, kuin fyysiseen kasvuun.

Kahdeksan tapaa opettaa lastasi ongelmanratkaisussa:

1.Selvittäkää, mikä on ratkaisua vaativa ongelma.

2. Älä ratkaise kaikkia ongelmia lapsen puolesta.

3. Kannusta lasta luovaan leikkimiseen.

4. Tarjoa lapselle useita ratkaisuvaihtoehtoja.

5. Opeta lapselle positiivista asennetta.

6. Näytä lapselle esimerkkiä.

7. Muista, että epäonnistumiset kuuluvat asiaan.

8. Pyydä lapselta apua ongelmanratkaisua vaativissa tilanteissa.

Annatko lapsesi ratkoa itse ongelmia? Vai teetkö kaiken hänen puolestaan?

Lähteet: Allprodad, Hyvä kysymys, Leikkien ja The Asian parents

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.