Joskus vanhemmalla on jo lapsen syntyessä omat tarkat toiveet ja suunnitelmat hänen tulevaisuutensa varalle. Jos lapsi päättääkin haluta toisenlaista tulevaisuutta, se saattaa olla vanhemmalle kova paikka.
Jos suvussa on esimerkiksi aina ollut paljon lääkäreitä tai lakimiehiä, vanhemmista saattaa tuntua luontevalta ajatella, että omasta lapsesta tulee myös lääkäri tai lakimies. Näin saattaa olla varsinkin silloin, jos vanhempi on omassa lapsuudessaan kokenut, että hänen vanhempansa ovat voimakkaasti ohjailleet ja pyrkineet vaikuttamaan hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
Toisaalta jos suvussa juuri kellään ei ole ollut akateemista koulutusta, eivät vanhemmat ehkä automaattisesti ajattele, että lapsesta tulee akateemikko. Jos vanhemmat itse ovat onnistuneet työllistämään itsensä hyvin tekemällä esimerkiksi erilaisia käytännön töitä, he saattavat toivoa lapsen suuntautuvan samantyyppisille aloille, jotta tämän toimeentulo olisi turvattu. Perimmäisenä ajatuksena on siis usein vanhempien toive, että lapsi suuntautuu alalle, joka tekee hänen elämästään turvallista taloudellisessa mielessä.
Toki monet vanhemmat ovat täysin avoimia myös sille, että lapsi suuntautuu vapaasti sille alalle, joka hänestä tuntuu hyvältä. Kuitenkin löytyy myös paljon sellaisia vanhempia, jotka yrittävät vaivihkaa tai toisinaan hyvinkin avoimesti ohjata lapsensa uravalintoja. Joskus tämä ohjauspyrkimys on niin vahva, että lapsi tai nuori saattaa ahdistua ja kokea, että vanhempiaan miellyttääkseen hänen on suuntauduttava tietylle uralle, vaikka sydän vetäisi häntä toiseen suuntaan. Tällaisessa tilanteessa vaaditaan paljon rohkeutta nuorelta uskaltaa ilmaista omaa tahtoaan.
Joskus vanhempi saattaa haluta lapsensa tulevaisuudesta tietynlaista itsensä takia
Joskus vanhemman ohjailupyrkimyksen taustalla on omat toteutumattomat haaveet, joita vanhempi nyt yrittää toteuttaa lapsen kautta. Tällainen toiminta saattaa olla täysin alitajuista. Jos tällaiselle vanhemmalle huomauttaa asiasta, seurauksena saattaa olla voimakas puolustusreaktio. Ihmisten on ylipäätään usein hyvin vaikeaa nähdä itsessään virheitä ja jos asia liittyy omiin lapsiin, näkökyky tuntuu entisestään heikkenevän.
Objektiivisuus olisi kuitenkin myös lapsen etu. Joskus ulkopuolinen näkee selkeästi, että lapsi ei nauti esimerkiksi jostakin harrastuksesta, mutta vanhempi vaatii itsepintaisesti jatkamaan, vaikka lapsi olisi itse halukas lopettamaan. Tällöin herää kysymys siitä, mikä lopulta on vanhemman motivaatio. Lapsen edun mukaista ei ole, että hän kokee harrastuksen ahdistavana, mutta ei toiveestaan huolimatta saa sitä lopettaa.
Vaikka vanhemmalla olisi toiveita lapsen tulevaisuuden suhteen, kannattaa laittaa jäitä hattuun ja odottaa rauhassa, että lapsi itse on riittävän vanha päättämään omasta elämästään ja urapolustaan. Vanhempi voi toki ohjata lasta esimerkiksi tiettyjen harrastusten pariiin, mutta lopullisen päätöksen jatkamisesta pitäisi aina kuulua lapselle itselleen.
Ei vielä kommentteja