Muistatko sen ihanan tunteen lapsuudesta, kun ajattelit joulupukin käyneen yön aikana tuomassa lahjoja kuusen alle? Kukapa ei haluaisi antaa omalle lapselleen samanlaista tunnetta. Mutta miltä lapsesta tuntuu, kun “huijaus” jonain päivänä väistämättä paljastuu?
Jouluun liittyvät traditiot ovat joka perheessä hiukan erilaisia. Joissakin perheissä lahjat avataan aamuisin, siinä missä toisissa perheissä odotetaan iltaan. Toisissa perheissä lahjat avataan aattona, joissakin perheissä vasta joulupäivänä. Monissa perheissä jouluaaton tai joulupäivän kulkuun kuuluu myös monenlaisia muita traditioita. Näitä saattavat olla esimerkiksi sukuhaudalla käynti ja kynttilän vienti, sukulaisten ja muiden läheisten luona vierailu tai muut vastaavat aktiviteetit.
Muistan yhä elävästi, kuinka jännittävää oli lapsena herätä jouluaattoaamuna. Perheessämme oli tapana avata lahjat aattopäivän iltana. Tätä ennen yleensä kävimme viemässä kynttilän suvun haudalle. Haudalla käynnin jälkeen teimme lahjojenvaihtokierroksen lähellä asuvien sukulaisten ja ystävien luona ja pysähdyimme samalla pikaisesti kahvilla.
Muistan, kuinka lapsena tuntui ehkä hiukan tylsältä vierailla vanhojen sukulaisten luona, kun ajatukset olivat jo illassa ja lahjojen avaamisessa. Vasta nyt vanhempana olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää vierailumme oli varsinkin vanhoille yksin asuville sukulaisille ja ystäville. Vaikka viivyimme vain hetken kahvilla, tuo hetki saattoi olla kenties ainoa vierailu kyseisen henkilön luona sinä päivänä.
En enää näin vuosien päästä muista kaikkia näitä tilanteita niin selvästi, mutta voin kuvitella, kuinka vanhusten silmät kirkastuivat, kun he avasivat jouluaattona oven, jonka takaa löytyi nuoria aikuisia ja pieniä innokkaita lapsia. Varsinkin nykypäivänä, jolloin moni vanhus viettää joulua täysin yksin, lyhytkin vierailu voi olla kullanarvoinen lahja.
Muistan senkin, kuinka lapsena jännitti, kun odotettiin joulupukkia saapuvaksi aattoiltana. Jossakin vaiheessa iltaa isä yleensä hävisi, mutta en silloin kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota. Jonkin ajan kuluttua eteisestä alkoi kuulua möreää naurua, ja pian joulupukki pelmahti olohuoneeseen ison lahjapussin kanssa.
Muistan myös sen joulun, jolloin ymmärsin, että joulupukki oli itseasiassa isäni. Tämä ei kuitenkaan haitannut millään lailla. Asia tuntui päinvastoin erittäin luonnolliselta ja normaalilta. En muista, että minulla olisi missään vaiheessa ollut tunne, että minua olisi huijattu joulupukkitarinalla. Päinvastoin, joulupukkiin liittyy mielessäni ainoastaan lämpimiä muistoja. Lämpimät muistot liittyvät sekä siihen pukkiin, jonka pienenä kuvittelin aidoksi pukiksi, että myös pukkiin, joka oli isäni. Molemmat muistot tuntuvat yhtä rakkailta.
Moni vanhempi miettii, onko lapselle haittaa siitä, että hänelle kertoo tarinaa joulupukista, vaikka tarina ei ole totta. Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta ainakaan itselleni ei mitään traumatisoitumista tapahtunut tämän herttaisen valkean valheen seurauksena.
Muistatko vielä, miltä sinusta tuntui, kun sinulle paljastui, että joulupukkia “ei ole”?
