Kukkahattutädit huutelevat neuvojaan äideille somessa ja live-elämässä!

Kuva: Pexels/ Edu Carvalho

Äitinä et voi välttyä siltä, että muut puuttuvat asioihisi. Kaikkein ahkerampia kommentoijia niin somessa, kuin live-elämässä ovat niin sanotut ”kukkahattutädit”!

Wikipedia määrittelee nimen ”kukkahattutäti” suunnilleen näin ”Kukkahattutäti on pilkkanimi, jolla viitataan henkilöön (usein naispuoliseen ), ja osallistuu julkiseen keskusteluun jakelemalla muille moralistisia, yleensä naiiveja neuvoja. Nimitys kukkahattutäti juontuu moraalia tiukasti vartioivien entisajan amerikkalaisten hienostorouvien päähinetyylistä.”

On hyvin tyypillistä, että tuoreille äideille satelee neuvoja niin tutuilta, kuin tuntemattomilta. Tilanne menee kuitenkin hankalaksi silloin, jos neuvonantaja on yli-innokas ”kukkahattutäti”. He jakavat neuvojaan auliisti, niin sosiaalisessa mediassa, kuin live-elämässä (vaikka neuvoja ei olisi pyydetty). He luulevat tietävänsä, kuinka lapset tulisi kasvattaa, vaikka heillä ei ole hajuakaan nykypäivän haasteista digimaailmassa , eikä välttämättä edes omia lapsiakaan.

Miten kohdata kukkahattutädit?

Kannattaa kuullostella omaa tunneasteikkoa 1:stä 10:neen, että minkä verran tilanne ottaa hermoon. Jos hermostuneisuus on yli seitsemän ja kyseessä on sosiaalisen median keskustelu, niin kannattaa palata asiaan vasta, kun oma tunnemyrsky on laantunut.

”Kaikista hyödyllisintä on, että puhuu omasta näkökulmastaan ja siitä, miten itse kokee tilanteen tai asiat. Sen sijaan että lähtisi syyttelemään toista ja kertoisi, että ”aina sinä teet noin tai näin”, kannattaa yrittää kertoa asioista mahdollisimman neutraalisti. Tämä voi avata sen toisen ihmisen silmät ja ehkäisee konfliktin syntymistä, minkä sinä-puhe herkästi saa aikaan,” neuvoo psykoterapeutti Emilia Kujala.

Entä, jos olet itse kukkahattutäti?

Kannattaa muistaa, että yleensä ihmiset avautuessaan eivät odota ratkaisuehdotuksia ja neuvoja, vaan kaipaavat kuuntelijaa. Siksi omia kuuntelutaitojaan onkin hyvä kehittää.

Täytyy myös muistaa, että neuvominen on usein vallankäyttöä tai pahimmillaan kovaa kontrollin tarvetta. ”Joskus neuvojalla voi olla tosi jäykkiä ajatuksia siitä, miten asioiden kuuluisi mennä ja miten toisten ihmisten kuuluisi toimia. Tällaiset jäykät ajatukset voivat helposti johtaa siihen, että alkaa neuvoa muita eikä välttämättä itse tajua sitä, että se mitä itse pitää hyvänä ja oikeana, on oikeastaan todella subjektiivista,” Kujala kiteyttää.

Kukkahattutätien neuvojen takia ei kannata yöuniaan menettää. Ongelman juurisyy on enemmänkin neuvonantajassa, kuin neuvojen kohteella. Jotkut kukkahattutätien neuvot ovat muutenkin jo ”aikansa eläneitä”, eikä siis enää sovellettavissa tähän päivään.

Oletko törmännyt jossakin ”Kukkahattutäteihin”? Mitä ajatuksia he sinussa herättävät?

Lähteet: Iltasanomat

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.