Ruoka aiheuttaa riitoja monille suomalaispareille – osa syö tiettyjä ruokia kumppanilta salaa

Kuva: PxHere

Ruoka on yleinen riitojen aihe suomalaisparien kodeissa. Tämä ilmenee kyselytutkimuksesta, jonka tavoitteena oli kartoittaa terveyteen, liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita ja tapoja.

Useampi kuin joka neljäs (27%) suomalaispari riitele ruokavaliostaan, paljastaa Herbalife Nutritionin teettämä tutkimus. Lääkäri Michael Thorpin mukaan erilaiset tavoitteet, salaa syöminen ja raha-asiat voivat aiheuttaa kitkaa suhteeseen, ja niistä voi nopeasti kehittyä riidanaihe.

”On tärkeää käydä avointa dialogia molempien ravintoon liittyvistä mieltymyksistä, mutta ehkä tärkeintä on vakiinnuttaa yhteiset ateriat, ennen kuin niitä välttämättä korjataan terveellisempään suuntaan”, Thorp sanoo tiedotteessa.

”Ruokailut ovat tärkeimpiä suhteen rakentajia, joten ’vakavien keskustelujen’ käyminen päivällisen aikana voi vain pahentaa asioita”, hän jatkaa.

”Varsinkin niiden, joilla on lapsia, kannattaa ottaa käyttöön tämä sääntö – lopettaa kotitehtävistä puhuminen ja varmistaa ensin, että perhe ylipäänsä pääsee syömään yhdessä. Aterian aikana suhteita vaalitaan ja vahvistetaan”, Thorp toteaa.

Osa syö kumppanilta salaa

Tutkimuksesta ilmeni, että neljä kymmenestä suomalaisnaisesta uskoo elävänsä terveellisemmin kuin miehensä. Väitettä tukee se, että miehet uskovat naisia useammin kumppaninsa pitävän heidän elämäntapaansa epäterveellisenä.

Naisista 17 prosenttia totesi myös, että kun heidän kumppaninsa syö epäterveellisesti, on heillä itselläänkin houkutus syödä epäterveellisemmin kuin haluaisivat. Lisäksi 11 prosenttia kertoo syövänsä tiettyjä ruokia salaa kumppaniltaan.

”Kenenkään ei pitäisi alkaa tinkiä omista jutuistaan, jotta voisi elää kumppaninsa elämäntapatavoitteiden mukaisesti. Jos alkaa salailla omia syömisiään, voi nopeasti päätyä ikävään kierteeseen”, Thorp huomauttaa.

”Hyvä vinkki on suunnitella paitsi ruokaostokset, myös viikon aktiviteetit yhdessä. Silloin molemmat ovat paremmin valmistautuneita ja pystyvät helpommin vastustamaan kiusauksia”, hän lisää.

Hinta vaikeuttaa terveellistä syömistä

Tutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaisista sanoo terveellisen ruoan olevan liian kallista. Kun laskelmissa huomioidaan aikarajoitteet ja suomalaisten kotitalouksien jo ennestään kireät taloustilanteet, voi monien valinta osua epäterveellisiin, halpoihin ja yksinkertaisiin ruokiin.

”Kuusi kymmenestä suomalaisesta haluaa syödä terveellisemmin saavuttaakseen terveystavoitteensa, mutta nykypäivän vuokrien, sähkön ja ruuan hinnan nousujen myötä ruokavaliosta keskustellaan luultavasti myös taloudellisesta näkökulmasta”, Thorp toteaa.

Tutkimus paljasti myös tällaisia seikkoja suomalaisten suhtautumisesta ruokavalioon:
  • Päätän aterioista kotitaloudessani: 72 %
  • Tilaan/tilaamme paljon noutoruokaa: 14 %
  • Ruokavaliosta keskustellaan paljon kotitaloudessamme: 27 %
  • Terveellinen ruoka on liian kallista: 43 %
  • Meillä on erilaiset terveystavoitteet kotitaloudessamme: 30 %
  • En haluaisi, että ystävät, perheenjäsenet tai kollegat näkevät minut, kun käyn pikaruokaketjussa, pikaruokaravintolassa tai vastaavassa: 11 %
  • Minua hävettää ostaa kaupasta epäterveellistä ruokaa tai juomaa (pakastepizza, sipsit, olut jne.): 16 %.

Herbalife Nutritionin tilaaman tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö YouGov tammikuussa 2022 ja siihen vastasi 1 017 suomalaista, jotka olivat iältään 18–74 vuotta. Otos oli väestöä demografisesti edustava.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.