Jotkut käyttäytyvät joko huomaamattaan tai jopa tarkoituksella eri tavalla ”normaalista poikkeavia” ihmisiä kohtaan. Usein ihminen ei tarkoita pahaa, mutta käyttäytyy silti huomaamattaan tökerösti.
Juttelin taannoin pyörätuolissa olevan henkilön kanssa, joka käyttää henkilökohtaista avustajaa apunaan arjessa. Tämä henkilö myös puhui erikoisella tavalla sairautensa takia. Hänen kognitiiviset kykynsä olivat kuitenkin täysin yhdenvertoiset “normaalin” näköisen ja kuuloisen ihmisen kanssa. Hän sanoi, että hän kokee hyvin loukkaavana ja surullisena esimerkiksi sen, että vieraat ihmiset lähes poikkeuksetta hänelle puhuessaan katsovat hänen avustajaansa, joka seisoo pyörätuolin takana.
Esimerkiksi kaupassa tai virastossa asioidessaan hän saattaa itse kysyä joltakin henkilökuntaan kuuluvalta jotakin ja henkilökuntaan kuuluva ihminen kohdentaa vastauksen hänen sijastaan hänen avustajalleen. Tämä aiheuttaa pyörätuolissa olevalle henkilölle tunteen ikään kuin hän olisi näkymätön, merkityksetön ja monella tapaa “alempiarvoinen”. Myös avustajasta tilanteet ovat kiusallisia, koska käsiteltävät asiat ovat hänen asiakkaansa henkilökohtaisia asioita.
Kun kuuntelin tätä tarinaa, mieleen tuli monenlaisia ajatuksia. Ensimmäinen tunne oli harmistus pyörätuolissa olevan henkilön puolesta siksi, että hän selvästi oli pahoittanut mielensä asiasta. Toisaalta kun mietin asiaa niiden ihmisten kannalta, jotka puhuivat hänen avustajalleen, tuli tunne, että luultavasti tarkoitus ei ole ollut loukata, vaan luultavasti he ovat toimineet ajattelematta, “automaattisesti”. Kenties he eivät usein ole kohdanneet täysin skarppia liikuntarajoitteista ja puherajoitteista ihmistä ja ovat tottuneet ajattelemaan, että ”normaalilta” vaikuttava ihminen on hänen huoltajansa tai vastaava henkilö.
Miksi ihmisten on usein niin vaikea kohdata erilaisuutta?
Taannoin luin artikkelin, jossa pohdittiin johtuuko erilaisuuden vieroksunta ehkä osittain siitä, että entisaikaan tuntematon henkilö, joka näytti ja käyttäytyi oudosti, saattoi edustaa vaaraa. Jos esimerkiksi oman pienen yhteisön alueelle saapui tuntematon henkilö tai useampia, tämä saattoi merkitä vaaraa yhteisön jäsenille. Poikkeava ulkonäkö (esimerkiksi hyvin tumma iho) ja erilainen käytös olivat usein indikaattoreita siitä, että henkilö ei ollut omilta nurkilta ja saattoi kenties olla uhka. Kenties tämän takia ihmiset tänäkin päivänä usein suhtautuvat epäluuloisesti erilaiselta näyttäviä kohtaan.
Toisaalta elämme jo 2000-lukua. Jos tiedostamme, että jokin käyttäytymismalli on peruja ajalta, jolloin tilanne oli toisenlainen ja tänä päivänä tämä käyttäytymismalli on tarpeeton, meillä on mahdollisuus pyrkiä tietoisesti toimimaan toisin. Tänä päivänä ihminen voi itse valita, haluaako hän käyttäytyä esimerkiksi rasistisesti tai muuten syrjivästi toisia ihmisiä kohtaan. Jos hän tekee päätöksen käyttäytyä syrjivästi, tällä saattaa olla lakiseuraamuksia.
Monesti ihmiset eivät yksinkertaisesti ole tulleet ajatelleeksi jotain asiaa ja toimivat siksi ajattelemattomaksi. Vanhemmat ovat avainasemassa opettamassa lapsilleen suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Jos perheessä keskustellaan avoimesti tämäntyyppisistä asioista, lapset saavat kasvaessaan hyviä vinkkejä toisten ihmisten kohtaamiseen ennakkoluulottomasti ja tasavertaisesti.
