Kovan kuoren alle voi kätkeytyä hyvin herkkä lapsi, joka ei näytä todellista luonnettaan kuin kotona

Kovan kuoren alle voi kätkeytyä hyvin herkkä lapsi, joka ei näytä todellista luonnettaan kuin kotona
Kuva: Ben den Engelsen

Lapsi voi kulkea koulussa ja kavereiden kanssa mustaan pukeutuneena uhoten ja haistatellen. Kotona hän saattaa kuitenkin näyttää aivan toisen puolen itsestään.

Kotona lapsi usein uskaltaa olla täysin oma itsensä ja hän saattaa käyttäytyä täysin toisella lailla kuin kodin ulkopuolella. Siksi vanhemmalle saattaa joskus tulla yllätyksenä, että vanhempien seurassa täysin korrektisti käyttäytyvästä lapsesta valitetaan esimerkiksi koulun puolelta. Lapsi saattaa esimerkiksi olla syyllistynyt toisten kiusaamiseen joko yksin tai osana isompaa ryhmää. Vanhempi saatttaa tällöin suhtautua jopa torjuvasti väitteisiin, että hänen kiltti lapsensa olisi voinut kiusata toisia.

Jos välit lapseen ovat luottamukselliset ja hyvät, vaikeistakin asioista usein pystytään puhumaan. Joskus lapsen huonon käytöksen kodin ulkopuolella saattaa selittää jokin yllättävä asia, joka ei ole edes käynyt vanhemman mielessä. Lasta itseään saattaa esimerkiksi olla kiusattu aiemmin, ja itse kiusaajaksi ryhtyminen saattaa olla eräänlainen puolustusreaktio ahdistavaa tilannetta vastaan.

Lapsi saattaa kokea saavansa kiusaamisesta voimaa

Kiusattu lapsi usein kokee kiusaajansa itseään vahvempina, koska he kykenevät aiheuttamaan hänelle ahdistusta toimillaan. Lapsi saattaa yhdistää kiusaajana olemisen voimaan ja valtaan. Hän saattaa edelleen ajatella, että jos hänellä olisi itsellään samanlaista voimaa tai valtaa, häntä ei kiusattaisi. Jos hänelle sitten avautuu mahdollisuus ryhtyä kiusaamaan muita, hän saattaa tartttua siihen ikään kuin pelastavana oljenkortena, joka helpottaa hänen omaa tilannettaan.

Tällaisessa tilanteessa kiusaaminen ja kiusaajan roolissa olo ei välttämättä tule luonnostaan lapselta, vaan hän on saattanut ajautua tilanteeseen näissä nimenomaisissa olosuhteissa, jotka ovat osuneet hänen kohdalleen. Toisenlaisissa olosuhteissa hän saattaisi olla kiusaajan sijasta kiusattujen auttaja ja puolustaja, se rohkea lapsi, joka ei katso sivusta kiusaamista, vaan menee väliin. Kaikki elämän aikana tapahtuneet asiat vaikuttavat siihen, miten ihminen toimii omassa elämässään ja millaisia valintoja hän tekee.

Vanhemmat voivat tukea lastaan parhaiten varmistamalla, että kotona olosuhteet ovat luottamukselliset ja kaikesta voi puhua. Jos lapsella on haasteita esimerkiksi koulussa, häntä auttaa, kun hän voi jakaa huolensa vanhemman kanssa. Jos hän sen sijaan ei kehtaa tai uskalla kertoa asioistaan kotona, hän joutuu kantamaan kaiken taakan yksin. Monelle lapselle ja nuorelle tällaisten taakkojen kantaminen voi olla hyvin raskasta ja seuraukset saattavat näkyä negatiivisena käytöksenä myös sen kaikkein kilteimmän lapsen kohdalla. Rakastava koti ja vanhempien tuki antavat usein lapselle parhaat edellytykset pärjätä elämässä monilla eri saroilla, myös toisten ihmisten kanssa toimiessa.

Avatar photo

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *