Poliisi saa joka päivä noin 50 ilmoitusta tavalla tai toisella kadonneista tai karanneista henkilöistä. Vuositasolla ilmoituksia tulee noin 15 000–20 000. Syitä katoamiselle on monia (nuorista osa haluaakin olla kateissa).
Suurin osa kadonneista löytyy nopeasti eli viimeistään vuorokauden kuluessa. Joskus jää kuitenkin selvittämättömiä tapauksia. Muutama kymmenen suomalaista jää kateisiin vuosittain.
Kadonneissa voidaan erottaa selvästi kaksi ryhmää: Suurimman kadonneitten ryhmän muodostavat nuoret aikuiset. Kuitenkin kateissa olevien ikäihmisten osuus kasvaa väestön ikääntyessä.
Maahanmuuttajataustaisia nuoria ja lapsia katoaa jonkin verran. Etenkin teini-ikäisiä tyttöjä katoaa kesken yläkoulun, tai sen ja toisen asteen välisenä kesänä. Poikiakin häviää, mutta he palaavat takaisin Suomeen pois lähetettyjä tyttöjä todennäköisemmin. ”Pienessä osassa katoamisia ovat kysymyksessä ”kaikkein ikävimmät tapaukset” eli teini-ikäisten tyttöjen pakkoavioliitot ja ympärileikkaukset.”
Katoamisen taustalta löytyy monia eri syitä
Syitä katoamiseen on useita: jotkut katoavat perheriitojen päätteeksi, ja osa häviää järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jotkin ihmiset katoavat läheisiltään moniakin kertoja.
Lastensuojelu selvittää syitä nuoren katoamisen taustalta: se voidaan tehdä kartoittamalla nuoren elämää, siinä tapahtuneita asioita, sekä perhesuhteiden avulla. Katoamisen olosuhteet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka kauan katoamisestaan, henkilö voi vielä löytyä elossa.
”Jos henkilö on kadonnut omasta tahdostaan, tietenkin henkilö ennemmin tai myöhemmin löytyy”, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appel. Todennäköisyys löytyä on pienempi onnettomuuden tai rikoksen kohteeksi joutuneella henkilöllä. Katoamisista ilmoitetaan poliisin toimesta tapauskohtaisesti. ”Jos tapaus herättää yleisön kiinnostuksen tai jos kaipaamme vihjeitä. Silloin laitamme tietoa julkisuuteen ja medialle,” Appel selventää.
Yleisövihjeet ovat tärkeitä, tapauskohtaisesti toisten merkitys on suurempi. ”Joskus nämä havainnot voivat olla ratkaisevia, toisissa tapauksissa niistä ei ole mitään hyötyä. Se pitää aina arvioida erikseen tutkinnan aikana,” Appel jatkaa.
Kadonneista suurin osa löytyy nopeasti. Mikäli niin ei kuitenkaan käy, ottaa poliisi avuksi Vapepan eli vapaaehtoisten etsijöiden joukon. Heistä on korvaamaton apu muun muassa maasto- ja vesietsinnöissä. Matkustajalaivoilta kadonneista suurinta osaa ei löydetä. Henkirikoksen uhriksi joutuneiden määrä on joitakin kymmeniä.
Oletko seurannut uutisista viime aikojen katoamistapauksia? Oletko huomannut, miten moni nuori aikuinen katoaa läheisiltään?
Lähteet: Iltalehti, Iltasanomat ja YLE
Teksti: Anne-Mari Valta