Toisille vanhemmille on hyvin tärkeää saada tietää lapsen sukupuoli ennalta. Toiset taas tieten tahtoen haluavat säilyttää jännityksen loppuun asti.
Moni vanhempi haluaa tietää lapsensa sukupuolen heti, kun se suinkin on mahdollista. Tieto julistetaan usein myös somessa ja muita kanavia pitkin ystäville ja tutuille. Jos itselle on hyvin tärkeää saada tietää lapsen sukupuoli ennalta, saattaa olla vaikeaa ymmärtää sellaisia vanhempia, jotka eivät tätä tietoa halua saada.
Vanhemmilla voi olla monia syitä haluta selvittää lapsensa sukupuoli ennalta. Jotkut haluavat esimerkiksi sisustaa lapsen huoneen tietyllä tavalla pojalle tai tytölle. Lapselle saatetaan hankkia paljon vaatteita jo etukäteen ja halutaan tietää, ostetaanko vaatteita tytölle vai pojalle.
Toiset vanhemmat eivät halua kasvattaa lastaan perinteisten sukupuolinormien puitteissa, vaan haluavat antaa lapsen itse päättää, onko hänestä mukavampi leikkiä esimerkiksi nukeilla vai autoilla. Perinteisempiin kasvatusmalleihin nojaavat vanhemmat saattavat toisinaan suhtautua tällaisiin kasvatusnäkemyksiin hyvinkin tuomitsevasti. Jos esimerkiksi päiväkodissa lapsen ystävällä on tällainen vapaampi kasvatus, jotkut vanhemmat saattavat tuoda eriävän mielipiteensä voimakkaasti esiin. Toki löytyy myös paljon vanhempia, jotka suhtautuvat tämäntyyppisiin asioihin avarakatseisesti ja tuomitsematta.
Vanhemmat eivät halua tietää lapsen sukupuolta ennalta erilaisista syistä
Jotkut vanhemmat pelkäävät, että mikäli he ilmoittavat suvulle lapsen olevan tyttö, he hautautuvat tytölle osoitettuihin lahjoihin, kuten pinkkeihin vaatteisiin ja leluihin. Vastaavasti jos lapsi on poika, lastenhuone saattaa täyttyä sinisistä lahjoista jo ennen lapsen syntymää. Tästä syystä vanhemmat saattavat haluta pitää asian pimennossa. Toki suvut ovat erilaisia, eivätkä kaikki intoile lapsen saapumisesta yhtä paljon.
Joillekin vanhemmille tiedon panttaamisen syy saattaa olla yksinkertaisesti se, että he kokevat lapsen sukupuolen olevan eräs elämän jännittävistä mysteereistä, eivätkä he halua pilata synnytyshetken yllätystä etukäteistiedolla. Kun lapsen sukupuoli selviää vasta hänen saapuessaan maailmaan, jää synnytyshetki usein mieleen aivan erityisellä tavalla. Toisinaan äidit myös kokevat synnytyksen olevan helpompi, kun he eivät tiedä lapsen sukupuolta ennalta.
Toisinaan syy pitää sukupuoli yllätyksenä on huoli siitä, että tutkimuksessa olisi käynyt virhe ja sukupuoli olisi vahingossa ilmoitettu väärin. Tällöin vanhemmat saattavat pelätä kokevansa pettymyksen tunteita, jos lapsi syntyessään onkin toista sukupuolta kuin on odotettu. Virheiden määrä on jatkuvasti laskenut, mutta silti niitä toisinaan yhä tapahtuu.
Toisinaan vanhemmat haluavat saada tiedon lapsen sukupuolesta itselleen esimerkiksi suljetussa kirjekuoressa, mutta eivät katso tietoa heti. Tällöin he voivat päättää itse oikean paikan ja hetken, jolloin he avaavat kuoren sen sijaan, että he saavat tiedon kliinisessä sairaalaympäristössä. Vanhemmat saattavat haluta avata kuoren esimerkiksi kahden kesken romanttisella illallisella tai muussa heille merkittävässä tilanteessa.
Lähde: Verywell Family
Teksti: Sonja