Lapselle pitäisi asettaa lempeästi rajoja ja olla valmis kohtaamaan vanhempana myös epämukavat tilanteet. Vanhemmat kuitenkin yhä useammin suosivat toisenlaista kasvatustyyliä.
Kasvatusvaikuttaja, tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Jarno Paalasmaan mukaan yhä useampi vanhempi valitsee olla lapselleen kaveri sen sijaan, että olisi kasvattaja, kertoo Ilta-Sanomat. Siinä missä kasvattajavanhempi asettaa lapselle rajoja, antaa kaverivanhempi päätösvallan lapselle ja yrittää olla hänelle paljon mieliksi.
”Epämukavien tilanteiden välttely tai miellyttämisenhalu eivät ole syitä jättää lapsi kasvattamatta. Vanhemman tulee olla lempeä ja määrätietoinen auktoriteetti, ei lapsensa kaveri – kavereita lapsi saa kyllä koulusta, päiväkodista ja harrastuksista”, Paalasmaa sanoi IS:n haastattelussa.
Paalasmaan mukaan liika lapsen ehdoilla meneminen voi johtaa siihen, että lapsi laitetaan liian isoihin saappaisiin kehitysvaiheeseensa nähden. Hän lisäsi, että lapsen tulee saada elää niin, että vastuu ja päätösvalta omasta elämästä ovat linjassa kehitys- ja ikävaiheen kanssa.
Rajat luovat lapsille turvaa, toivoa ja selkeyttä elämään. Paalasmaan mukaan pienillä lapsilla tarve vanhempien asettamille rajoille on kaikista suurin ja yläkouluikäiselle päätösvaltaa voi antaa jo enemmän.
Joustovaraa voi olla
IS kertoo, että tahtonsa alati läpi saava lapsi voi olla sosiaalisesti kömpelö, tunnekylmä ja taipuvainen itsekkyyteen. Lisäksi lapsen ymmärrys sosiaalisen kanssakäymisen pelisäännöistä voi jäädä heikoksi ja kaverisuhteiden luominen takkuaa.
”Arjen vastoinkäymiset ja rajat toimivat lapselle oivana tilaisuutena oppia. Jos oppimistilanteita silotellaan ja pehmitellään kotona liikaa, moni tärkeä taito, kuten kyky sietää vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, jää lapselta oppimatta”, Paalasmaa sanoi IS:lle.
Paalasmaan mukaan on tiettyjä rutiineja ja velvollisuuksia, joista ei ole syytä antaa periksi, mutta joustovaraa voi olla siinä, miten ja milloin asiat tehdään; hampaat on pestävä, mutta peseekö lapsi ne itse vai peseekö ne vanhempi tai isosisarus.
Ilta-Sanomissa listattiin viisi merkkiä, jotka auttavat tunnistamaan kaverivanhemmuuden. Paalasmaa korosti lehdelle, että esimerkit ovat suuntaa antavia ja sisältävät oletuksen, että se toistuu perheen arjessa säännöllisesti.
- Arjen rutiinit, kuten perheen yhteiset ruoka-ajat, toteutuvat toistuvasti lapsen ehdoilla silloin kun lapselle itselleen parhaiten sopii tai huvittaa.
- Jos jokin asia tuntuu lapsesta epämukavalta, lapsen annetaan jättää se tekemättä.
- Harrastusta vaihdetaan heti kun lapsen innostus lopahtaa. Lapsi tarvitsee itsensä ylittämisen kokemuksia, jotka edellyttävät haasteiden ja epämukavien tilanteiden kohtaamista. Jos useiden yritysten jälkeen harrastus ei vieläkään tunnu mielekkäältä, tulee lasta luonnollisesti kuunnella.
- Lapsi saa tahtonsa ja vaatimuksensa toistuvasti läpi.
- Lapsen mielipiteitä tiedustellaan jatkuvasti. Lasta saa ja tuleekin kuunnella, mutta päätösvalta kuuluu aikuiselle eikä mielipiteen kysyminen joka asiasta ole tarpeen. Lapsi kokee turvaa, kun aikuinen ohjaa, neuvoo ja kertoo, miten toimitaan.
Teksti: Miia
