7 kiehtovaa syytä, miksi kumppanisi tuntui niin oikealta sinulle

Kuva: Freestock

Kemiat kohtaavat, juttu luistaa ja kipinät sinkoilevat. Joidenkin ihmisten kohdalla tietää heti ensitapaamisesta, että hänessä on jotain erityistä ja hänet haluaa pitää osana elämää.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi valitsit rinnallesi juuri nykyisen kumppanisi? Miksi hän teki sinuun niin ison vaikutuksen, kun taas jotkut toiset eivät hetkauta millään tavalla? Your Tango on listannut seitsemän syytä, jotka voivat selittää tämän voimakkaan reaktion ja yhteyden.

Hän muistuttaa menneestä

Syvällä psyykessä on tallessa kuvia ihmisistä, joilla on ollut merkittävä rooli elämässäsi lapsuudessa, kuten vanhemmat, sukulaiset ja naapurit. Nämä ihmiset ovat tehneet sinusta sen, millainen olet nykyisin.

”Yhdistämme nämä kuvat rakkauteen, jota saimme ja jonka ymmärsimme lapsena”, perhepsykologi Irina Chesnova sanoi.

Kun joku muistuttaa näistä menneistä, on hänet vaikea ohittaa ja suhtautua häneen välinpitämättömästi. Sen sijaan hän herättää kiinnostuksen, innostuksen ja pian myös rakkauden.

Hän muistuttaa sinua vanhemmistasi

Your Tangon mukaan joskus vahva yhteys syntyy ihmisen kanssa, joka muistuttaa sinua vanhemmistasi. Esimerkiksi jos et saanut tarvitsemaasi rakkautta toiselta vanhemmaltasi, saatat yrittää korjata tätä lapsuuden traumaa alitajuisesti tämän uuden ihmisen avulla.

Chesnovan mukaan ihminen usein valitsee sellaisen elämänkumppanin, jonka uskoo auttavan parantamaan omat lapsuuden haavat ja saavuttamaan psykologiset tarpeet, toiveet ja unelmat. Kumppanilta saa rakkautta, turvaa, tunnustusta, ihailua ja joskus jopa itsenäisyyttä ja itsevarmuutta, jota ei lapsena välttämättä saanut.

Hän täydentää sinua

Your Tangon mukaan löytäessäsi sinulle oikean henkilön, tunnet olosi hyväksi ja kotoisaksi hänen kanssaan. Koet saavasi häneltä jotain, mitä sinulta puuttui ennen. Täydennätte toisianne ja sovitte yhteen kuin palapelin palat.

Hän on samassa elämäntilanteessa

Ihmiset löytävät rinnalleen ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan roolin näytelmässä, jota myös elämäksi kutsutaan, ja vaistomaisesti tietävät juonen ja teemat. Jatkossa näytelmää kirjoitetaan yhdessä.

Suhde muuttuu koko ajan

Your Tangon mukaan uuden suhteen alussa ihmiset usein piilottavat todelliset tunteensa ja samalla näkevät kumppanistaan täydellisen version. Ajan mittaan vaaleanpunaiset lasit lähtevät pois päästä ja toisen huonotkin puolet tulevat esiin. Tässä vaiheessa suhde joko loppuu tai oppii hyväksymään ja arvostamaan toista epätäydellisyyksineen.

Hän ei yritä muuttaa sinua

Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Suhteen osapuolten pitäisi tukea toisiaan. Jos toista yrittää muuttaa, voi siitä syntyä kaunaa ja katkeruutta.

Hän täyttää tarpeesi onnistunutta suhdetta ajatellen

Your Tangon mukaan hyvän kumppanuuden työkaluja ovat kommunikaatio, positiivinen vuorovaikutus ja se, ettei toista syyttele, syyllistä tai manipuloi. Myös molemminpuolinen halu tehdä kompromisseja ja puhua vaikeistakin asioista ja konflikteista on tärkeää.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.