Erilaisuus herättää usein ennakkoluuloja. Moni päällepäin “normaalilta” vaikuttava ihminen voi kuitenkin kätkeä sisäänsä synkkiä salaisuuksia ja olla paljon onnettomampi kuin ulkoisesti poikkeavasti käyttäytyvä ihminen.
Miksi ihmisten on niin vaikeaa sietää erilaisuutta? Taannoin luin artikkelin, jossa pohdittiin, johtuuko tämä ehkä osittain siitä, että entisaikaan tuntematon erikoisesti käyttäytyvä henkilö saattoi edustaa vaaraa. Artikkelissa mietittiin, olisiko evoluutio tästä syystä muovannut meistä sellaisia, että oletusarvoisesti suhtaudumme usein epäluuloisesti vieraalta ja epätavalliselta vaikuttaviin asioihin.
Maailma on tänä päivänä hyvin toisenlainen, eikä jokainen vastaantulija enää nykyaikana edusta potentiaalista vaaraa. Silti joillakin ihmisillä vaikuttaa edelleen olevan “sisäänrakennettuna” tietynlainen epäluulo erilaisuutta kohtaan. Epäluuloa ei usein pidetä vain omana tietona, vaan monilla tuntuu olevan voimakas tarve arvostella toisia ihmisiä, jos nämä vähänkään poikkeavat totutusta normista.
“Normaalius” ei ole tae onnesta
Jos ihminen näyttää poikkeavalta, ympärillä olevat ihmiset saattavat suhtautua häneen epäluuloisesti tai joskus jopa vihamielisesti, vaikka eivät käytännössä tunne häntä ollenkaan. Usein ihmiset myös ajattelevat, että poikkeava ihminen ei voi olla aidosti tyytyväinen elämäänsä.
Moni ihminen, jonka ulkoiset puitteet ovat hulppeat, ei kuitenkaan välttämättä koe oloaan onnelliseksi. Ääriesimerkkeinä tästä ovat masentuneet ökyrikkaat, joiden hoitoonjoutumisista ja jopa menehtymisistä saamme säännöllisin väliajoin lukea. Vaikka kuuluisi maailman tunnetuimpiin ja rikkaimpiin ihmisiin, ei se ole tae siitä, että ihminen kokee itsensä onnelliseksi. Samoin erilaisuus ei merkitse automaattisesti, että ihminen on tyytymätön elämäänsä.
Erityislapsen vanhemmat kohtaavat usein ennakkoluuloja
Moni erityislapsen vanhempi on kokenut ulkopuolisten arvostelua lapsensa kanssa. Jos lapsi näyttää erilaiselta tai käyttäytyy erikoisesti, muut ihmiset saattavat ajatella, että hän ei ymmärrä esimerkiksi ympärillä olevien ihmisten puhetta. Vanhempi, joka tuntee lapsensa hyvin, usein osaa tulkita lapsensa käytöstä ja ilmeitä ulkopuolisia paremmin. Monesti erityislapsi saattaa ilmaista itseään niin hienovaraisesti, että vaaditaan hänet tuntevan vanhemman herkkää silmää tulkitsemaan hänen ilmeitään.
Vanhempaa saattaa usein huolettaa, kuinka hänen lapsensa tulee pärjäämään yhteiskunnassa sitten, kun vanhemmasta aika jättää. Tällainen huoli on täysin ymmärrettävä. Onneksi nykymaailma on vikoineen päivineen huomattavasti parempi paikka erityislapselle verrattuna entisaikaan. Paljon on toki vielä parannettavaa ja varsinkin ihmisten erilaisuuteen suhtautumisessa on edelleen paljon toivomisen varaa.
Meistä jokainen voi vaikuttaa positiivisesti tähän asiaan omalla toiminnallamme. Jos itse näytämme käytöksellämme, että emme kavahda erilaisuutta, vaan kohtaamme poikkeavasti käyttäytyvät henkilöt yhtä lämpimästi ja avoimesti kuin muutkin, voimma omalla esimerkillämme vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin, varsinkin omiin lapsiimme. Voimme opettaa lapsillemme jo pienestä pitäen, että erilaisuus ei ole “vika”, eikä maailmassa ole “normaaleja” ja “epänormaaleja” ihmisiä, vaan ainoastaan ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä.
Ei vielä kommentteja