Aseta tavoitteet uudelle vuodelle 2023 myös vanhemmuudessa ja lapsen kasvatuksessa

Kuva: Pexels/ Bich Tran

Ihmiset tekevät usein lupauksia ja asettavat tavoitteita uudelle vuodelle. He saattavat unohtaa asettaa kuitenkin tavoitteita myös vanhemmuudessa ja lapsen kasvatuksessa. Niidenkin asettaminen olisi tärkeää.

Pohdi edellisvuottasi: missä onnistuit? Missä olisi kehitettävää? Vietitkö tarpeeksi aikaa lastesi kanssa? Alla on koottu muutamia ideoita, mitä tavoitteita voisit asettaa uudelle vuodelle:

1. Huolehdi itsestäsi paremmin

Vanhemmuus on vaativa tehtävä ja äitinä sinulta tarvitaan lähes kokoajan jotakin. Tällöin voi käydä niin, että unohdat huolehtia itsestäsi riittävästi. Päätä, että tulevana vuonna et laiminlyö itseäsi. Varaa itsellesi esimerkiksi aikaa nukkua riittävästi lastenhoitajan avulla. Järjestä itsellesi säännöllisesti mukavaa tekemistä: lue naisten viikkolehti, tee kasvonaamio tai ota kylpy.

2. Viettäkää aikaa yhdessä perheenä

Tämä on tehtävä, jossa helposti kiireiden takia epäonnistumme kerta toisensa jälkeen. Päätä tietoisesti muuttaa tilannetta paremmaksi: pelatkaa lautapelejä, käykää puistossa ja järjestäkää leffailta.

3. Järjestäkää viikottain perhekokous

Järjestäkää joka viikko perhekokous (Esimerkiksi sunnuntai-iltaisin). Tällöin voitte käsitellä muun muassa perheenne ongelmia, suunnitella yhteistä tekemistä ja tulevaa viikkoa. Jakakaa työtehtävät seuraavalle viikolle: kuka kuskaa lapset harrastuksiin? Kuka laittaa ruokaa ja ketkä auttavat häntä siinä?

4. Pitäkää yhdessä hauskaa

Lapsiperheessä yleensä sattuu ja tapahtuu ja lapset sanovat hauskoja asioita.Tällöin perhe saa nauraa yhdessä. Huumoria ja ilonpitoa kannattaa kuitenkin myös tietoisesti lisätä: leikkikää esimerkiksi pusuhippaa tai joratkaa Antti Tuiskun tahtiin.

5. Muista huolehtia parisuhteesta

Myös parisuhteesta tulee pitää hyvää huolta. Sen tarve korostuu vaativassa pikkulapsivaiheessa. Suunnitelkaa säännöllisesti parisuhde iltoja, niin kotona, kuin kodin ulkopuolella.

6. Kehitä itseäsi vanhempana

Mieti, missä onnistuit viime vuonna ja missä haluaisit parantaa tänä vuonna? Huusitko liikaa lapsille? Luistitko terveellisestä ruokavaliosta käyttäen helppoja eineksiä? Unohditko kehittää taaperon kognitiivisia taitoja ja kielellistä kehitystä?

7. Muista huomioida myös isommat lapset

Pikkulapsiarjessa isompien lasten tarpeet jäävät usein taka-alalle, mutta päätä parantaa tilannetta tänä vuonna. Kysy säännöllisesti, mitä nuorelle kuuluu. Viettäkää laatu-aikaa ilman pienempiä sisaruksia. Käykää esimerkiksi shoppailemassa, kylpylässä tai kokeilkaa yhdessä jotain täysin uutta harrastusta.

Mitkä näistä tavoitteista sinulla on jo huomioituna? Minkä näistä tavoitteista voisit asettaa tulevalle vuodelle?

Lähteet: Hyvä Terveys, Parenting circle, Positivparenting solutions,

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.