Vauvan yöheräily voi aiheuttaa vanhemmissa huolta ja vaikuttaa vanhempien univajeen kautta koko perheeseen. Signaloidusta heräilystä puhutaan silloin, kun lapsi viestii heräämisen vanhemmilleen esimerkiksi itkemällä ja vanhemman apua tarvitaan uudelleen nukahtamiseen.
Useasti yössä vauvaiässä heräilevät lapset kehittyvät eri tavalla tietyillä osa-alueilla, ilmenee Tampereen yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta. Neuropsykologian erikoispsykologi Tiina Mäkelä tutki signaloidun yöheräilyn yhteyttä lapsen kehitykseen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana monipuolisia menetelmiä hyödyntäen.
Tutkimus osoitti, että lapsen sosioemotionaalinen käyttäytyminen, toiminnanohjauksen taidot sekä sosiaalinen tiedonkäsittely ovat vahvemmin yhteydessä signaloituun yöheräilyyn.
”Tutkimuksessani havaittiin, että lapsilla, jotka heräilivät useasti yön aikana, oli kahden vuoden iässä vanhempien raportoimana vähemmän taitoja käyttäytymisen säätelyyn sekä alhaisempi sosiaalinen pystyvyys kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet”, Mäkelä kertoo yliopiston tiedotteessa.
”Lisäksi heräilevät lapset suoriutuivat heikommin toiminnanohjauksen tehtävästä, ja tarkkaavuus emotionaalisiin kasvoihin oli erilaista kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet kahdeksan kuukauden ikäisinä”, hän jatkaa.
Toiminnanohjaustehtävässä lasten tuli oppia ennakoimaan ärsykkeen esiintymispaikkaa sekä ehkäistä aiemmin opittua reaktiotapaa.
Pitkittyvä ilmiö
Väitöstutkimuksessa vertailtiin lapsia, jotka vanhempien raportoimana heräsivät kahdeksan kuukauden ikäisinä yli kolme kertaa yössä, ja lapsia, jotka heräsivät enimmillään kerran yössä. Mäkelän mukaan tutkimuksessa havaittiin, että heräily on usein pitkittyvä ilmiö.
”Molemmissa ryhmissä heräily väheni iän myötä, mutta lapset, jotka heräilivät öisin kahdeksan kuukauden iässä, heräsivät useammin yössä myös puolitoistavuotiaana ja vielä kaksivuotiaana”, hän sanoo.
Tutkimus osoitti myös, että unen määrässä ja laadussa oli eroja ryhmien välillä, kun niitä tarkasteltiin kaksivuotiaaksi asti. Heräilevillä lapsilla kokonaisunen pituus oli lyhyempi kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet.
Tampereen yliopiston mukaan heräilevät lapset eivät kuitenkaan korvanneet untaan pidemmillä päiväunilla, koska päiväunen pituudessa ei ryhmien välillä ollut eroja. Lisäksi heräilevät lapset olivat pidempiä aikoja hereillä yöllä kuin lapset, jotka eivät heräilleet.
Uni ja kehitys seurantaan
Vaikka tutkimuksessa löydettiin eroja näiden kahden ryhmän välillä, on Mäkelän mukaan silti tärkeää muistaa, että erot lasten välillä olivat pieniä. Hän toteaa, että signaloidun yöheräilyn määrää olisi hyvä systemaattisesti arvioida neuvolakäyntien aikana.
”Mikäli lapsella on useita signaloituja yöheräämisiä vielä kahdeksan kuukauden iän jälkeenkin, lapsen unta ja kehitystä tulisi seurata. Lisäksi vanhempia tulisi ohjata lapsen unen ja itsesäätelyn taitojen tukemiseen”, Mäkelä sanoo.
Tampereen yliopiston mukaan Mäkelän väitöskirjatutkimus vahvistaa, että erityisesti sosioemotionaalinen käyttäytyminen, toiminnanohjaus ja sosiaalisen informaation prosessointi ovat yhteydessä varhaisvaiheen heräilyyn. On mahdollista, että signaloitu yöheräily on osa itsesäätelyn kehityksellistä vaikeutta, joka saattaa altistaa lapset mahdollisille myöhemmille itsesäätelyn ja tunteidensäätelyn vaikeuksille.
Teksti: Miia
