Kuinka kohdata hankala teini?

Nuoren teini-ikä on haastavaa aikaa niin nuorelle itselleen, kuin hänen vanhemmilleen. Nuoren tunteet usein kuohuvat ja hän kokeilee rajoja kohti itsenäistymistä. Hän tarvitsee kuitenkin edelleen aikuisen tukea. Kuinka vanhemman tulisi kohdata hankala teini?
Sosiaalipsykologi Janne Viljamaan mukaan vanhemman tulisi säilyttää kuilu aikuisen ja lapsen välillä. Vanhempi ei saisi siis kosiskella nuorta hyväksymällä haitallisia asioita, kuten esimerkiksi ostamalla hänelle tupakkaa. Nimittäin niin toimimalla vaan menettää arvostuksen nuoren silmissä.
“Aikuisen tehtävänä on toimia teininsä pettymyssuodattimena, hälyttimenä ja suojaverkkona ja olla valmis puuttumaan heti, kun asiat eivät suju. Aikuisen on myös pidettävä jatkuvaa keskusteluyhteyttä teiniinsä sekä tukea ja auttaa,” Viljamaa sanoo.
“Ei riitä, että on fyysisesti paikalla, täytyy olla myös henkisesti läsnä. Vaatii rohkeutta päästää irti lapsesta ja tehdä itsensä tarpeettomaksi. Täytyy luottaa, antaa tilaa ja tukea”, opastaa Viljamaa.
Kuinka ottaa vastaan nuoren kuohuvat tunteet?
Nuori tarvitsee vanhempiensa tukea omien tunteidensa sietämisessä. Vanhemman tulisi toimia nuoren tunnepuskurina ja suojana, joka vastaanottaa nuoren voimakkaat tunteet ja palauttaa ne hänelle entistä tunnistettavimpana ja siedettävimpänä. Mikäli nuorella on mahdollisuus ilmaista hankalia tunteitaan turvallisesti kotona, hänen ei yleensä tarvitse tehdä sitä enää muualla, kerrotaan MLL:n sivuilla.
Aikuisen tehtävänä on reagoida ja ennenkaikkea kestää nuoren tunteet. Vanhemman kannattaa moitteiden ja opastuksen sijaan ottaa kuunteleva ja ymmärtävä lähestymistapa nuoren tunnemyrskyihin. Voit esimerkiksi sanoa näin: “tule tänne istumaan, niin jutellaan. Olet todella loukkaantuneen oloinen. Mitä sinulle on tapahtunut?”
Vanhemman rauhallinen läsnäolo ja kuunteleminen antavat nuorelle viestin hyväksymisestä ja kiinnostuksesta. Ihmiselämässä on joskus huonoja päiviä ja teinin elämässä niitä on normaalia enemmän. Kun vanhempi kestää murrosikäisen myrskyävät tunteet, hän antaa nuorelle viestin siitä, että hankalistakin tunteista ja tilanteista voi selvitä. Ei ole hätää, vaikka juuri nyt tuntuu vaikealta.
Moittiminen, kauhistelu, vähättely, neuvominen ja selittäminen sen sijaan sulkevat vain keskustelun. Onnistuneessa tilanteessa nuori saa ilmaista vapaasti tunteensa ja ajatuksensa. Vanhemman ei kannata keskittyä nuoren mahdolliseen huonoon kielenkäyttöön, vaan kuunnella, mitä asiaa nuorella on.
Kun nuori on saanut purkaa tunnemyrskyn, hänen tunnekuormansa helpottuu. Sen jälkeen on mahdollista alkaa käsittelemään tilannetta. Aikuinen voi tässä kohtaa ottaa aktiivisemman roolin ja esittää kysymyksiä.
Tällä tavalla vanhempi auttaa nuorta hahmottamaan tilanteen uudestaan ja etsimään ratkaisua. Samalla hän vahvistaa nuoren itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, että hän selviää elämässä ongelmatilanteiden tullen.
Asuuko sinun kotonasi hankala nuori? Osaatko kohdata hänen vaikeat tunteensa menettämättä hermoja?
Teksti: Anne-Mari Valta