Lapsen ensimmäinen ihastus – Vanhemman on tärkeää olla sensitiivinen

Lapsen ensimmäinen ihastus – Vanhemman on tärkeää olla sensitiivinen
Kuva: Torsten Dederichs

Jos sattuu käymään niin ihanasti, että oma lapsi uskaltautuu kertomaan ensimmäisestä ihastuksestaan, on tärkeää, että vanhempi osaa suhtautua asiaan sensitiivisesti.

Monet lapset kokevat ihastumisia jo hyvin nuorella iällä. Vaikka lapsesi ei ole puhunut sinulle ihastuksestaan, jos katsot hänen luokkakuvaansa on todennäköistä, että joku siinä olevista pienistä pojista tai tytöistä saattaa olla lapsesi ensimmäinen ihastus.

Ihastuminen on ihana tunne. Oman ensimmäisen ihastuksen muisteleminen nostaa hymyn monen vanhemman huulille. Kuinka ihanalta tuntuikaan katsella luokkakuvaa, jossa ihastus oli mukana, jos hän sattui olemaan samalla luokalla. Koulupäivän pelastus oli, jos sattui näkemään vilahduksen ihastuksestaan. Jos sattui käymään sellainen tuuri, että osui seisomaan hänen takanaan ruokatunnilla jonossa, sitä hurmiota ei unohtanut moneen viikkoon. Monesta vanhemmasta tuntuu ihanalta ajatella, että oma lapsi kokee mahdollisesti samankaltaisia tunteita.

Kuinka vanhemman kannattaa suhtautua, jos lapsi uskaltautuu kertomaan ihastuksestaan?

Jos lapsi uskaltaa mainita ihastuksestaan, voi vanhempi onnitella itseään jo tässä kohtaa, sillä tämä osoittaa, että lapsella ja vanhemmalla on hyvät ja luottamukselliset välit. Vanhemman kannattaa ilmaista olevansa kiinnostunut lapsen ihastuksesta ja suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuudella, sen sijaan että kuittaisi asian pelkkänä “pikkuihastuksena”. Lapselta voi esimerkiksi kysyä, mistä ominaisuuksista ihastuksen kohteessa hän erityisesti pitää.

Vaikka suurin osa vanhemmista osaakin käyttäytyä vaistomaisesti oikein tällaisessa tilanteessa, joskus vanhempi saattaa huomaamattaan aiheuttaa lapselle mielipahaa liittyen tämän ihastukseen. Aikuisten ihastuksiin liittyvä kielenkäyttö on varsin erilaista verrattuna siihen, kuinka lapsi itse kuvailisi ihastukseen liittyviä tunnelmiaan. Rempseä vanhempi saattaa vahingossa huomaamattaan käyttää joissakin kohdissa aikuisten puhetapaa, joka saattaa kalskahtaa lapsen korvaan.

Vanhemmille ei myöskään välttämättä tule aina mieleen, että jo hyvin nuori lapsi voi kokea epävarmuutta omaan ulkonäköönsä liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi painosta, ihosta ja vastaavista asioista. Jos vanhempi hyvää tarkoittaen huomauttaa näistä asioista, esimerkiksi toteaa ohimennen kaupassa, että yritetään jättää karkit ja muut herkut vähemmälle, kommentti saattaa jäädä lapsen mieleen pitkäksi aikaa. Joskus tällaiset asiat muistaa vielä aikuisenakin.

Varsinkin jos lapsi on ihastunut, hänestä saattaa tuntua nololta ajatella, että hän ei kenties ulkonäöllisesti olisi sellainen, josta ihastuksen kohde voisi kiinnostua. Muutenkaan ei toki ole mukavaa kuulla itseään koskevaa negatiivista kommentointia. Tämä ei ole mukavaa aikuisestakaan, saati sitten pienestä lapsesta, jonka itsetunto vasta kehittyy. Toki ei aina voi lasta kohdella täydellisin silkkihansikkain, eikä sellainen edes pitkällä tähtäimellä palvele lapsen etua, vaikeistakin asioista täytyy pystyä puhumaan. Kannattaa kuitenkin pyrkiä olemaan sensitiivinen, ettei nuori mieli joudu ottamaan liian suuria kolhuja vastaan.

Parents-sivustolta voi lukea lisää vinkkejä, kuinka lapsen ensimmäiseen ihastukseen olisi parasta suhtautua.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *