Ylpeys, helpotus, riemu – vanhemmuuden suuria tunteita pienissä hetkissä
Vanhemmuuteen kuuluu paljon hienoja hetkiä. Etenkin silloin, kun lapsi oppii jonkin uuden tärkeän taidon, vanhempi tuntee usein suurta ylpeyttä ja onnen tunteita. Pienet lapset oppivat uusia taitoja lähes päivittäin. Lapsi oppii kannattelemaan päätään, kääntymään, ryömimään ja konttaamaan. Lapsen ensimmäinen hymy, naurunpyrskähdys ja ensimmäinen sana saavat vanhemmat tuntemaan onnea ja ylpeyttä. Myös isommilla lapsilla on monia kehityksen virstanpylväitä.
Vaikka en tarkalleen muista, milloin lapseni oppivat uusia taitoja, muistan kuitenkin, millaisia tunnelatauksia näihin hetkiin liittyi. Tunsin voimakkaita onnen, riemun, haikeuden, ylpeyden ja helpotuksen tunteita, kun lapsi oppi uuden taidon. Muistan erityisen hyvin, kun esikoiseni nauroi ensimmäisen kerran ääneen. Harjasin hänen hiuksiaan kylvyn jälkeen, ja tuossa hetkessä hän koki jotakin hassua, sillä hän päästi naurunpyrskähdyksen. Olin onnesta soikeana. Kun esikoinen 11 kuukauden iässä otti ensimmäiset hapuilevat askeleensa, tunsin suunnatonta ylpeyttä siitä, miten taitava hän on. Ensiaskeleita olivat meidän vanhempien lisäksi todistamassa myös lapsen isovanhemmat. Vaikka nämä taidot kuuluvatkin normaaliin kehitykseen, olen kokenut suuria tunteita, kun oma lapseni on nämä vaiheet saavuttanut.
Pyöräileminen ilman apupyöriä on myös jännittävä vaihe lapsen kehityksessä. Esikoiseni oppi pyöräilemään ilman apupyöriä täytettyään viisi vuotta. Osa hänen ikätovereistaan oli pyöräillyt ilman apupyöriä jo toista vuotta. Huomasin, että lastani harmitti, kun kaverit viilettivät pyörillään menemään ja hän vain suti apupyöriensä kanssa. Kun lapseni sitten lopulta pienellä avustuksella oppi pyöräilemään ilman apupyöriä, kyyneleet virtasivat kasvoillani. Olin juuri tullut toista kertaa äidiksi ja olin vielä aikamoisissa hormonihöyryissä. Koin, että jotakin uskomatonta oli tapahtunut ja halusin julistaa koko maailmalle, että minun lapseni ei tarvitse enää apupyöriä! Vastaantulijat saattoivat vähän ihmetellä kyynelehtivää äitiä, mutta ne kyyneleet olivat onnen ja ehkä vähän helpotuksenkin kyyneliä. Olin nimittäin hölmöyksissäni ehtinyt ajatella, mahtaakohan lapseni koskaan oppia pyöräilemään ilman apupyöriä. Tarkemmin ajateltuna en ole toisaalta koskaan vielä nähnyt kenenkään aikuisen käyttävän apupyöriä.
Moni lapsi oppii lukemaan jo ennen kouluikää. Omat lapseni ovat oppineet lukemaan juuri ennen esikoulun alkua. Lukemisen oppiminen on ollut tärkeä ja hieno hetki molempien lasten kohdalla. Kuopus oppi yllätyksekseni lukemaan aivan yhtäkkiä. Olimme toki harjoitelleet kirjaimia ja numeroita, ja olin hänelle opettanut tavuja ja sanoja. Kun kirjoitin paperille lyhyitä sanoja, huomasin, että hän osasi ne lukea. Myös pidempien sanojen lukeminen onnistui hyvin nopeasti. Muistan, että laitoin heti viestiä mummoille, tädeille ja kummeille, että lapseni on oppinut lukemaan.
Viimeisimmät onnen kyyneleeni tirautin uimahallissa, kun kuopukseni viimeinkin onnistui pysyttelemään omin avuin veden pinnalla muutaman metrin. Vaikkei hän vieläkään mikään uimamaisteri ole, olen vakuuttunut, että vielä jonakin päivänä hän jaksaa uida altaan päästä päähän. Siinä kohtaa tirautan varmasti seuraavat kyyneleeni.
Jokainen lapsi kehittyy omaa tahtiaan, eikä kannata huolestua, jos oma lapsi onkin jossakin taidossa muita jäljessä. Kannattaa ottaa kaikki ilo irti niistä hetkistä, kun lapsi oppii uuden asian. Kuivaksi oppiminen tai rusettisolmun tekeminen ovat juuri niitä asioita, joiden puolesta on lupa vähän tirautellakin. Vanhemmuudessa erityisen ihmeellistä ja antoisaa on nähdä, kun oma lapsi kehittyy ja oppii uusia asioita.
Mistä lapsen oppimasta taidosta olet viimeksi iloinnut?
Teksti: Nanna
Sinua saattaisi kiinnostaa seuraavat artikkelit:
Pienen ihmisen jännittävä maailma – Jokainen meistä on lapsuuden kokemusasiantuntija
