Samassa pihapiirissä asuvat lapsiperheet saattavat usein pyytää toisiltaan apua lastenhoidossa. Jos yhdessä perheessä vanhemmilla on tärkeää menoa, he saattavat kysyä, voiko lapsi mennä leikkimään pariksi tunniksi naapurin lapsen kanssa. Toisinaan tällaisia pyyntöjä voi tulla paljonkin. Meneekö naapurin lapsi vaivatta oman lapsen ohessa perheen arjessa, vai harmittavatko tällaiset pyynnöt, kun omakin arki on ihan riittävän raskasta?
Parhaimmillaan naapuriapu lastenhoidossa voi olla suunnattoman arvokas voimavara. Entisaikoina oli tavallista, että saman pihapiirin lapset saattoivat mennä ystäväperheen pariin viettämään esimerkiksi iltaa, jos omat vanhemmat joutuivat olemaan myöhään töissä. Nykyään tällainen ei välttämättä enää ole ihan niin tavallista, kun naapureita ei tunneta niin hyvin. Silti yhä lähiympäristöstä saattaa tulla pyyntöjä toisten lasten hoitamiseen. Nykyään kysyjinä eivät välttämättä enää aina ole seinänaapurit, vaan sen sijaan usein omat lapselliset ystävät tai sukulaiset. Miten tällaisiin pyyntöihin tulisi suhtautua?
Toki on ihanaa, että lapsella on leikkikaveri ja usein ihmiselle tulee myös hyvä mieli siitä, että hän voi auttaa muita. Toisaalta jos itse on väsynyt päivän töistä, saattaa perheen ulkopuolisen lapsen läsnäolo tuntua rasitteelta, kun haluaisi vain heittäytyä sohvalle vetämään henkeä työpäivän jälkeen. Jos päivä on ollut aivan erityisen raskas ja tulee siksi väsymyksen takia tarkoittamattaan tiuskittua läheisille, ei ole mukavaa, että läsnä on vieras lapsi todistamassa tilannetta. Sen lisäksi, että lapsesta saattaa tuntua epämukavalta kuulla tiuskimista, ei ole mukava ajatus, että hän kertoo asiasta omille vanhemmilleen. Vaikka varmasti jokaisessa lapsiperheessä ymmärretään, että pinnan palaminen silloin tällöin on täysin ymmärrettävää, ei silti tunnu hyvältä, että perheen sisäisistä asioista puhutaan ulkopuolisille.
Toisaalta ei välttämättä kehtaa kieltäytyä, jos tulee pyyntö hoitaa tuttavan lasta. Itsekin saattaa joskus tarvita apua ja sitä on vaikeampi pyytää, jos itse ei ole suostunut auttamaan. Silti ei välttämättä täydy aina suostua kiltteyttään tekemään asioita, jotka itsestä tuntuvat liian raskailta. Pitkällä tähtäimellä tämä voi kääntyä itseään vastaan ja ihminen saattaa väsyä, jolloin hän ei enää kykene auttamaan ja kaikki häviävät.
Ei siis kannata ujostella, jos joskus haluaa kieltäytyä auttamasta. Se ei tee sinusta “huonoa ihmistä”. Päinvastoin, kun pidät itsestäsi ja jaksamisestasi huolta, voit tulevaisuudessa paremmin auttaa tarvitsevia silloin, kun heillä on todellinen hätä.
Onko teidän perheenne kohdannut paljon hoitoapupyyntöjä tilanteissa, joissa ei välttämättä jaksaisi niihin suostua?
Ei vielä kommentteja