Minkä ikäisen lapsen uskaltaa päästää yksin ulos?

Toisissa perheissä lapset ulkoilevat yksin jo varsin nuorella iällä, kun taas toisissa vanhemmat odottavat pidempään, ennen kuin päästävät lapsen liikkumaan yksin ilman valvontaa. Minkä ikäisenä sinä uskaltaisit päästää lapsen yksin esimerkiksi koulumatkalle?
Perhe-elämään, lapsiin ja varsinkin lasten kasvatukseen liittyvät näkemykset ja mielipiteet vaihtelevat usein voimakkaastikin perheiden välillä. Eräs asia, joka herättää monesti voimakkaita tunteita ja josta ihmisillä saattaa olla erilaisia käsityksiä on ikä, jolloin lapsen uskaltaa päästää yksin liikkumaan kauemmas kotoa.
Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, jota voisi soveltaa kaikkiin perheisiin, sillä perheissä ja lapsissa on niin paljon eroja. Lapsen yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi asiaan vaikuttaa paljon myös vanhempien suhtautuminen. Toiset vanhemmat eivät koe lapsen itsenäiseen ulkoiluun liittyviä riskejä niin suurina kuin toiset.
Suhtautumiseen saattaa vaikuttaa myös vanhemman oma persoona. Jos vanhemmalla on ollut jo ennen perheen perustamista tapana huolehtia paljon erilaisista asioista ja pyrkiä kontrolloimaan voimakkaasti omaan elämäänsä vaikuttavia asioita, sama tarve kontrolloida usein säilyy lastenkin kanssa. Varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsi, vanhempi saattaa kokea voimakasta tarvetta suojella tätä mahdollisilta vaaroilta. Eräs tapa suojella on pitää lapsi jatkuvasti näköetäisyydellä.
Kontrolloinnista voi helposti tulla tapa, josta on vaikea päästä eroon
Voimakkaassa kontrollointitarpeessa saattaa piillä riski. Jos ihminen tekee tiettyjä asioita pitkäkestoisesti, näistä asioista helposti muodostuu rutiini, josta voi olla vaikea päästää irti. Jos vanhempi on tottunut kontrolloimaan lapsensa elämän eri osa-alueita tämän ollessa nuori, kontrollointitarve saattaa jatkua vielä lapsen saavutettua iän, jolloin hän kykenisi ottamaan itsekin vastuuta omasta elämästään.
On toki helpommin sanottu kuin tehty päästää irti oman lapsensa voimakkaasta suojelutarpeesta. On selvää, että vanhempi ei tarkoita mitään pahaa kontrolloinnillaan. Joskus kontrollointi voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin, eikä vanhempi välttämättä tiedosta itse omaa toimintaansa.
On ymmärrettävää, että jos esimerkiksi lapsen koulumatkaan kuuluu vilkasliikenteisten katujen ylittämistä, vanhempi usein odottaa pidempään, ennen kuin päästää lapsen yksin kouluun. Toisaalta jos koulumatka on parisataa metriä kävelytietä ilman yhtään kadun ylitystä, lapsen usein uskaltaa päästää aiemmin yksin liikenteeseen.
Joskus näkee ulkona hyvinkin pieniä lapsia ilman valvontaa. Tällöin käy mielessä, ovatko vanhemmat ehkä jo liiankin luottavaisia lapsen itsenäisen pärjäämisen suhteen. Toisaalta välillä törmää tilanteisiin, joissa yli kymmenvuotias lapsi ei vielä saa kulkea koulumatkaa yksin, koska vanhempi pelkää, että jotain voi sattua.
Minkä ikäisenä sinä uskaltaisit tai olet uskaltanut päästää lapsesi liikkumaan yksin kauemmas kotoa?
Teksti: Sonja