Suomessa on 2,5 miljoonaa ylipainoista-Mitä asialle tulisi tehdä? 

Suomen väestöstä puolet on ylipainoisia ja lihavia. Se on iso kansanterveydellinen ongelma ja tulisi saada ratkaistua niin yksilöiden terveyttä, kuin yhteiskunnan taloutta ajatellen.

Yleiskielessä ja sanakirjoissa ylipaino ja lihavuus nähdään useimmiten toistensa synonyymeina. Lääketieteessä ylipaino tarkoittaa, että painoindeksi ylittää normaalipainon. Lihavuus puolestaan tarkoittaa sitä, kun henkilöllä on huomattava ylipaino. Ylipainoa ja lihavuutta on kuitenkin myös eriasteista. Painoindeksin lisäksi kannattaa seurata myös vyötärön ympärysmittaa.

Lihavuus on Suomessa yksi suurimmista kansanterveydellisistä ongelmista. Suomessa on 2,5 miljonaa ylipainoista aikuista. (Mehiläinen) Työikäisistä 20-54 vuotiaista naisista 49 prosenttia ja miehistä 65 prosenttia olivat lihavia tai ylipainoisia vuonna 2020.

Keinoja lihavuuden ja ylipainon hillitsemiseksi

Lihavuutta ei tällä hetkellä tunnusteta krooniseksi sairaudeksi, vaikka useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet asian. Lääkäreiden mielestä lihavuus tulisi tunnustaa krooniseksi sairaudeksi. Lihavuudessa elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnanhäiriössä ja kierteessä. Hoitamattomana lihoaminen ja sen haittavaikutukset pahenevat ja etenevät.

”Kun lihavuus tunnustetaan sairaudeksi, yhteiskunta tunnistaa avun tarpeen, ja lihavuutta sairastavilla on mahdollisuus hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tällöin terveydenhuolto on velvoitettu hoitamaan ja auttamaan heitä,” sanoo professori ja ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.

”Lihavuuden ehkäisyyn on entistä tärkeämpää saada riittävästi resursseja, sillä lihavuus on yleistynyt jo pitkään. Koronaepidemia on voinut entisestään vauhdittaa huolestuttavaa kehityssuuntaa,” toteaa erikoistutkija Katri Sääksjärvi.

Yksilötasolla lihavuuden aiheuttamat sairausriskit ja haitat korjautuvat elintapoja muuttamalla ja painoa pudottamalla. Siihen on hyvä kuitenkin olla tarjolla terveydenhuollon ammattilaisten tukea. Lisäksi ammattilaiset voivat tarjota erilaisia painonhallintaryhmiä, lihavuusleikkauksia, ohjata mahdollisten laihdutuslääkkeiden käytössä ja niin edelleen.

Erikoistutkija Annamari Lundqvistin mukaan ei ole olemassa jotain yksittäistä toimenpidettä väestön lihomisen pysäyttämiseksi. Lundqvistin mielestä olisi tehtävä poliittisia päätöksiä tilanteen parantamiseksi. Lisäksi tarvitaan ravitsemusohjausta ja erilaisia terveydenhuollon toimia.

Tulisiko yhteiskunnan tehdä mielestäsi enemmän lihavuusongelman ehkäisemiseksi? Mitä keinoja itse käyttäisit tilanteessa, niin yksilö kuin yhteiskuntatasolla?

Lähteet: Diabetesliitto, Helsingin uutiset, Ilta-Sanomat ja Mehiläinen

Teksti: Anne-Mari Valta

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)