Vanhemmat, jotka tekevät itse lastensa vaatteet – Kuulutko heihin?

Vanhemmat, jotka tekevät itse lastensa vaatteet – Kuulutko heihin?
Kuva: Volha Flaxeco

Entisaikaan oli tavallista, että äidit tekivät itse lastensa vaatteet. Nykyään suuri osa ihmisistä ostaa vaatteet kaupasta. Yhä kuitenkin löytyy paljon vanhempia, jotka valmistavat vaatteet käsityönä. Teetkö sinä lapsellesi itse vaatteita?

Moni sellainen vanhempi, joka ei itse osaa esimerkiksi neuloa, saattaa katsoa kadehtien tuttujen somepäivityksiä, joissa nämä esittelevät lapsilleen tekemiään upeita sukkia, pipoja, villapuseroita ja kaulaliinoja. Onko käsitöitä tekevä vanhempi katoava luonnonvara?

Nykyään ollaan alettu enenevässä määrin ajatella, että “aika on rahaa” siinä mielessä, ettei haluta käyttää arvokasta vapaa-aikaa asioihin, jotka on mahdollista hoitaa nopeasti ja helposti. Korona-aikana moni kokeili ensimmäistä kertaa esimerkiksi ruuan kotiin tilaamista kaupasta. Moni kiireinen ruuhkavuosien keskellä elävä vanhempi huomasi, kuinka kätevää on tilata ruuat nopeasti netistä sen sijaan, että täytyisi käyttää tunti tai enemmän kauppareissuun. Useille jäi tavaksi tilata ruuat kotiin ainakin silloin tällöin.

Lasten vaatteisiin saatetaan usein suhtautua samalla tavalla. Jos elämä on kiireistä, helpointa on hakea vaatteet kaupasta. Toisaalta jos ihminen pitää käsitöistä, silloin tilanne on erilainen, koska ihminen kokee nautintoa tehdessään vaatteita lapsilleen. Nykyään näkee myös paljon esimerkiksi erilaisissa facebook-ryhmissä ja vastaavissa sosiaalisissa kanavissa myynnissä olevia käsityönä tehtyjä vaatteita.

Nykyään katukuvassa on myös alkanut näkymään paljon neulojia. Vaikkapa junassa, ratikassa tai kahvilassa voi nähdä nuoria ihmisiä kudin kädessään. Esimerkiksi yliopiston luentosaleissa ei ole tavatonta nähdä opiskelijoiden kutovan sukkaa samalla, kun he kuuntelevat luentoa.

Vanhemmilla voi olla monia syitä haluta tehdä itse lastensa vaatteet

Joillakin vanhemmilla syy vaatteiden tekoon on, että he eivät löydä helposti haluamiansa vaatteita lastenvaatekaupoista. Heillä on tietynlaiset kriteerit ulkonäön ja materiaalien suhteen ja he siksi haluavat valmistaa vaatteen itse. Moni saattaa kokea, että itse tekemällä myös säästää rahaa ja aikaakin siinä mielessä, että vaikka vaatteen tekeminen ottaa oman aikansa, sama aika voi helposti kulua kierrellessä kaupoissa etsimässä sopivaa vaatetta. Jos vanhempi ei ylipäätään pidä shoppailusta ja kaupoissa kiertelystä, vaatteen omatoimisessa tekemisessä on todella monia hyviä puolia.

Toisilla vanhemmilla asiaan saattavat vaikuttaa myös eettiset syyt. Monet vanhemmat haluavat tietoisesti vältellä esimerkiksi tiettyjä halpavaateketjuja, joiden kohdalla ilmassa on ollut epäilyksiä lapsityövoiman käytöstä vaatteiden valmistuksessa. On täysin ymmärrettävää, että vanhemmasta tuntuu pahalta ajatus, että hänen lapsensa vaatteen on valmistanut toinen lapsi.

Syynä voi olla myös yksinkertaisesti käsitöiden tekemisen tuottama mielihyvä. Vaatteiden valmistaminen omalle lapselle voi tuntua aivan erityisen nautinnolliselta, kun siihen yhdistää tekemisen ilon ja tunteen siitä, että vaate menee rakkaalle ihmiselle.

Oletko sinä tehnyt lapsellesi itse vaatteita ja mikä on ollut päätöksesi syynä?

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *