Sanotaan, että onnettomuus ei tule kello kaulassa. Joskus elämä voi yhdessä sekunnissa muuttua pitkäksi aikaa täysin erilaiseksi. Varsinkin jos onnettomuus tapahtuu keskellä ruuhkavuosia, voi iskeä epätoivoinen tunnelma, kun yhtäkkiä ei voikaan toteuttaa kaikkia tärkeitä lähitulevaisuuden suunnitelmia tai ylipäätään elää normaalia arkea.
Ystäväni liukastui kadulla matkalla työhönsä ja mursi kätensä. Seurauksena oli vaativa leikkaus ja monen kuukauden sairasloma, jonka aikana kättä ei voinut käyttää normaalisti. Kyseessä oli vieläpä oikea käsi, jolloin tilanne oli mahdollisimman haastava.
Onnettomuus sattuu aina odottamatta. Yhdessä hetkessä ihminen on voimissaan, suunnittelee mitä tulee tekemään viiden minuutin tai tunnin kuluttua, kunnes täysin yllättäen jotain tapahtuu ja kaikki suunnitelmat menevät uusiksi pitkäksi aikaa, joskus koko loppuelämän osalta. Äärimmäisessä tapauksessa onnettomuus saattaa jopa katkaista elämän saman tien.
Varsinkin jos ihmisellä on pieniä lapsia ja hän elää keskellä ruuhkavuosia onnettomuuden sattuessa, tilanne saattaa alkuun tuntua todella stressaavalta, epäreilulta ja kestämättömältä. Toki jos kyseessä on ollut hengenvaarallinen tilanne, stressiä helpottaa tunne siitä, että lopulta kävi kuitenkin äärimmäisen hyvä tuuri, ettei käynyt pahemmin.
Silti esimerkiksi oikean käden käyttökelvottomuus vaikuttaa dramaattisesti lapsiperheen arkeen. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, tilanne on sentään jollakin lailla hallittavissa. Jos kyseessä on yhden vanhemman perhe, saattaa epätoivo kouraista syvältä. Tällaisessa tilanteessa riittävien turvaverkkojen olemassaolon tärkeyden huomaa aivan konkreettisesti. Ilman läheisten ja ystävien apua arjessa selviytyminen on käytännössä mahdotonta.
Moni ihminen on tällaisesta tilanteesta selvittyään ja lopulta parannuttuaan sanonut osaavansa arvostaa enemmän terveyttään, kun on ymmärtänyt, että toiset joutuvat elämään rajoitteiden kanssa jatkuvasti. Jos itse on täysin terve, ei usein osaa ajatella, miten haastavia aivan perusasiat voivat olla, jos esimerkiksi kaikki raajat eivät toimi normaalisti.
Vaikka kyseessä ei olisi noin dramaattinen tilanne, saattaa onnettomuus silti havahduttaa ihmisen ajattelemaan asioita, jotka eivät muuten tulisi mieleen. Joitakin vuosia sitten itselleni kävi tilanne, jossa kompastuin kynnykseen ja kaaduin pöydän viereen, jossa oli vetolaatikko vedetty auki. Jos olisin kaatunut vain kymmenen senttiä lähemmäs laatikkoa, kasvoni olisivat iskeytyneet laatikon terävään reunaan.
Tuon tapahtuman jälkeen ajattelin pitkään, miten paljon elämä olisi muuttunut, jos olisin osunut laatikkoon. Vaikka ei olisi tullut toimintaa rajoittavia vammoja, olisi kasvoihini luultavasti jäänyt merkittäviä jälkiä tapauksesta, kenties koko elämän ajaksi. Kasvot ovat “kosketuspintamme” maailmaan, ne ovat ensimmäinen asia, jonka toiset ihmiset meistä näkevät ja siksi useimpia ihmisiä varmasti häiritsisi kovasti, jos aiemmin ehjät kasvot vaurioituisivat merkittävästi.
Jälkeenpäin olen usein kokenut voimakasta kiitollisuudentunnetta, että tuona päivänä kasvoni eivät osuneet laatikkoon. Tällaisten positiivisten asioiden pitäminen mielessä auttaa kohtaamaan paremmin myös elämässä välillä vastaantulevat negatiivisemmat asiat.
