Unien analysointi voi olla hauskaa – Mitä yleiset unet tarkoittavat?

woman in white and black striped long sleeve shirt lying on bed
Kuva: MILAN GAZIEV

Unien merkityksien pohtiminen on aina kiinnostanut ihmistä. Toiset ovat sitä mieltä, että unet eivät merkitse mitään, kun taas toiset löytävät niistä paljonkin omaan elämään linkittyviä elementtejä. Nykyään monet tutkijat ovat sitä mieltä, että unilla on lähinnä biologinen merkitys, mutta tämä ei ole estänyt unien tulkitsijoita pohtimasta, mitä useat tavalliset unet merkitsevät.

Oli asiasta mitä mieltä tahansa, unien tulkitseminen on vähintäänkin hauskaa ajanvietettä ja parhaimmillaan mielikuvitusta kutkuttavaa pohdintaa. Niin kauan kuin tutkijayhteisössä vallitsee epävarmuus unien todellisesta merkityksestä, saa “luvan kanssa” antaa mielikuvituksen lentää.

Putoaminen

Uni, jossa ihminen putoaa hyvin korkealta, on varsin tavanomainen. Monet unien tulkitsijat ovat ehdottaneet putoamisunien kielivän jonkinlaisesta omaan elämään liittyvästä pelosta. Tavallisia ovat myös unet, joissa ihminen on alastomana julkisella paikalla, kuten esimerkiksi töissä tai koulussa. Tällaisten unien on ajateltu symboloivan ihmisen epävarmuutta itsestään.

Takaa-ajo

Takaa-ajoon liittyvät unet ovat myös tavallisia. Tyypillisessä tällaisessa unessa tunnettu tai tuntematon hyökkääjä ajaa ihmistä takaa. Tällainen uni on usein erityisen ahdistava. Unitulkitsijat ovat sitä mieltä, että tällaiset unet saattavat kieliä siitä, että ihminen on yrittää välttää jotain asiaa päivittäisessä elämässään ja pakeneminen symboloi tätä välttelyä.

Unitulkitsijoiden mukaan sillä, kulka tai mikä ihmistä ajaa takaa, on suuri merkitys unen tulkinnan kannalta. Jos takaa-ajaja on eläin, ihminen saattaa pyrkiä piiloutumaan omilta peloiltaan tai mielihaluiltaan. Jos takaa-ajaja on tuntematon olento, tämä saattaa edustaa jotakin lapsuuden kokemusta tai muuta aiempaa traumaa. Jos takaa-ajaja on vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, unitulkitsijat usein ajattelevät tämän liittyvän siihen, että ihminen ei ole päässyt yli aiemmista suhteistaan tai pelkää rakastumista.

Hampaiden menettäminen

Unet hampaiden menettämisestä ovat myös yleisiä. Jos unessa hampaat tipahtavat pois, tämän ehdotetaan viittaavan siihen, että ihminen on huolissaan omasta ulkonäöstä ja viehättävyydestään. Ihminen saattaa myös kokea noloutta jostakin asiasta, jonka hän on sanonut tai tehnyt.

Kuolema

Kuolemiseen liittyvät unet ovat niinikään varsin tavallisia. Uni saattaa liittyä omaan tai läheisen kuolemaan. Tämänkaltaisten unien ajatellaan liittyvän tuntemattoman tai uuden pelkoon tai muutoksen pelkoon yleisesti.

Lentäminen

Moni on nähnyt unta, jossa pystyy lentämään. Tällaiset unet voivat olla jännittäviä ja vapauttavia, mutta joskus myös pelottavia, varsinkin jos ihminen pelkää korkeita paikkoja. Lentounien ajatellaan liittyvän ihmisen kokemukseen itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta. Toisaalta niiden ajatellaan myös mahdollisesti liittyvän haluun paeta jostakin nykyelämänsä ahdistavasta tilanteesta.

Unien tulkinta voi olla hauskaa ajanvietettä, vaikka ei uskoisikaan, että unilla on varsinaista symbolista merkitystä. Tärkeintä on, että ei ahdistu unien tulkinnoista. Kukaan ei lopulta tiedä, mitä unet merkitsevät, vai merkitsevätkö ne mitään.

Lähde: Verywell Mind

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.