Moni aikuinen huomaa vanhemmiten muuttuneensa tunteellisemmaksi, ainakin mitä tulee hellyyttäviin lastenanimaatioihin. Pystytkö sinä katsomaan kuivin silmin vanhoja Disney-klassikkoja lapsesi kanssa?
Lapsena klassikkopiirretyt tuntuivat mahtavilta, niitä katsoi silmät säihkyen jännityksestä, korkeintaan yksittäisissä kaikkein emotionaalisimmissa kohdissa saattoi silmäkulmassa tuntua vähän kostealta ja ehkä kyynel vierähtää. Hetken kuluttua posket taas kuitenkin hehkuivat innostuksesta ja haikeus oli muisto vain.
Toista on katsoa samoja piirrettyjä lapsen kanssa, kun itse on aikuinen. Tuntuu, että lähes joka kohdassa tunteet nousevat pintaan ja saa pyyhkiä silmäkulmiaan. Jostain syystä aikuisena myös nolottaa aivan toisella lailla näyttää tunteitaan. Tunteiden näytön sijasta sitä lähes automaattisesti koittaa kääntää päätään pois, etteivät muut näkisi omaa liikutusta.
Omassa elämässä mahdollisesti meneillään olevat asiat saattavat myös vaikuttaa liikutuksen tasoon. Jos on omia huolia, esimerkiksi töihin tai ihmissuhteisiin liittyviä, tämä saattaa aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, ja stressaantuneena ihminen on usein emotionaalisesti herkemmässä tilassa. Itse huomaan tämän selvästi: jos mielessä on huolia, sitä tulee reagoitua helpommin tunteella, niin hyvässä kuin pahassa.
Animaatioiden hahmot on taitavasti suunniteltu vetoamaan tunteisiin
Lasten animaatioissa ja piirretyissä esiintyvät hahmot vaikuttavat aikuiseen usein eri lailla kuin lapseen. Lasten näkökulmasta hahmot ovat usein jännittäviä ja tarinoiden seikkailut tempaavat heidät mukaansa. Aikuinen taas näkee tarinoissa usein monia sellaisia kerrostumia, joita lapsi ei välttämättä tiedosta tai huomaa samalla tavalla. Nämä pinnan alla olevat merkitykset ja piirretyissä usein käytetyt tehokeinot, kuten hahmojen tunteisiin vetoavat piirteet, liikuttavat ilmeet ja korostetun alleviivatut luonteenpiirteet saavat aikuisen helposti liikuttumaan. Myös tarinoiden pelkistetyt hyvät ja pahat tapahtumat saavat ajattelemaan monia arjen tapahtumia ja näkemään näissä yhtäläisyyksiä.
Aikuinen usein häpeilee näyttää tunteitaan avoimesti
Usein sitä miettii, ovatko muut kokeneet samanlaisia tilanteita kuin itse. Hiljattain tuli taas katsottua liikuttava lasten animaatioelokuva niin, että paikalla oli useita lapsia. Emotionaalisissa kohtauksissa tunteet nousivat välillä niin pintaan, että piti yrittää vaivihkaa pyyhkiä silmäkulmia, etteivät elokuvaa innoissaan katsovat lapset huomaisi. Onneksi pienet kasvot näyttivät niin jännittyneiltä, että eivät ainakaan vaikuttaneet tiedostavan mitään muuta ympärillään kuin elokuvan tarinan.
Toisaalta miksi ihmisen pitäisi häpeillä omaa tunnereaktiotaan? Ehkä olisi jopa parempi näyttää tunteet avoimesti. Toisaalta aikuista helposti nolottaa esimerkiksi itkeä julkisesti. Aikuinen saattaa myös miettiä, aiheuttaako se ehkä lapselle turhaa hämmennystä, jos aikuinen näyttää itkevän sellaisessa elokuvan kohtauksessa, joka lapsen mielestä on vain yksinomaan mahtava ja jännittävä.
Oletko sinä kokenut usein liikutusta katsoessasi lasten kanssa klassikkopiirrettyjä?
Ei vielä kommentteja