Luin lehdestä artikkelin perheestä, jossa lapsi oli voinut niin pahoin, että oli päätynyt riistämään hengen itseltään. Jos tällaista tilannetta ei ole itse kokenut, on mahdotonta täysin kuvitella, kuinka suuri tuska on vanhemmalle, kun lapsi päätyy tällaiseen äärimmäisen ratkaisuun. Itsesyyttelyn tielle on todella helppo lähteä tällaisessa tilanteessa. Itsensä syyttäminen on ymmärrettävää, mutta silti on tärkeää myös ymmärtää, että lapsen ratkaisu ei ole vanhemman syy.
Artikkelissa vanhemmat kertoivat, etteivät he olleet aavistaneet lapsensa voineen niin pahoin, että hän kykenisi tällaiseen tekoon. Lapset ovat toisinaan äärimmäisen taitavia peittämään pahaa oloaan. Vanhempien ja muiden läheisten ei kannata missään nimessä syytellä itseään ja pohtia, olisiko heidän pitänyt nähdä varoitusmerkit ennalta tai tehdä jotakin toisin. Samaan aikaan on täysin luonnollista, että läheisten mielessä risteilee tällaisia ajatuksia, jos rakas ihminen on päätynyt näin surulliseen tekoon.
Lapsi ei aina välttämättä osaa sanoittaa pahaa oloaan vanhemmalle
Tällaista päätöstä on luultavasti edeltänyt pidempi jakso, jonka aikana nuori on voinut huonosti. Varsinainen konkreettinen päätös teosta saattaa kuitenkin toisinaan syntyä nopeasti ja nuori saattaa tällöin toimia impulsiivisesti. Joskus läheiset miettivät, miten on mahdollista, etteivät he havainneet nuoressa merkkejä siitä, että hän on aikeissa päätyä tällaiseen äärimmäiseen tekoon. Selitys saattaa olla joissakin tapauksissa se, ettei nuori itsekään ollut vielä tehnyt varsinaista päätöstä kuin vasta viime hetkellä ennen tekoaan.
Näitä asioita on toki mahdotonta jälkeenpäin saada varmuudella tietää, joten ei kannata kohtuuttomasti piinata itseään miettimällä, mitä nuoren mielessä on mahdollisesti liikkunut ennen tekoa. Yksityiskohdat monesti vain lisäävät tuskaa.
Toki jokainen suhtautuu tällaisiin asioihin omalla tavallaan. Jollekin saattaa olla tärkeää selvittää juurta jaksain kaikki, mikä on mahdollista selvittää tapauksesta. Toisille saattaa taas olla tärkeämpää hiljentyä suremaan, jolloin liika tiedon etsiminen ja ymmärryksen tavoittelu saattaa vain lisätä ahdistusta. Ei ole vain yhtä tapaa surra, vaan tapoja on niin monia kuin on surijoitakin.
Ammattiauttajan apua kannattaa ehdottomasti hakea tällaisen järkyttävän tilanteen jälkeen. Yksin ei kannata yrittää selviytyä, se saattaa syöstä mielen vain entistä synkempiin paikkoihin. Ajan kanssa ja ammattimaisen tuen avulla suru lopulta muuttaa muotoaan niin, että sen kanssa pystyy elämään, vaikka läheistään ei koskaan voi, eikä pidäkään, unohtaa.
Jos läheisesti on tehnyt itsemurhan, älä jää yksin. Esimerkiksi Mieli ry:n sivuilta löytyy tukea ja apua läheisen itsemurhan kokeneille.
Ei vielä kommentteja