Lemmikki voi varsinkin lapsettomalle ihmiselle olla aivan yhtä tärkeä kuin lapsi. Kukaan ei voi ulkopuolelta arvioida, kuinka voimakkaasti joku rakastaa toista olentoa. Tästä huolimatta toiset ihmiset suhtautuvat negatiivisesti siihen, jos joku sanoo, että rakastaa lemmikkiään kuin lastaan. Miksi näin on?
Yhä useampi suomalainen elää ilman perheenjäseniä, mutta ei kuitenkaan yksin. Monessa sinkkukodissa asuu karvainen perheenjäsen, esimerkiksi kissa tai koira. Lemmikki on usein hyvin tärkeä varsinkin sellaisille yksinasuville ihmisille, joilla ei ole paljon muita ihmiskontakteja.
Esimerkiksi monet eläkeläiset asuvat yksin puolison mahdollisesti menehdyttyä, tai kenties ihminen ei ole koskaan avioitunut. Kun ihmiselle on itselleen jo kertynyt ikää, on todennäköistä, että myös osa läheisimmistä ystävistä on jo menehtynyt. Jos ei ole omia lapsia, tai jos nämä asuvat kaukana tai heitä muista syistä näkee harvoin, moni vanhus saattaa kokea olonsa yksinäiseksi. Jos vanhuksella on lemmikki, ei ole ihme, että sitä hoivataan samalla lämmöllä ja rakkaudella, kuin jos kyseessä olisi oma lapsi.
Jos joku sanoo rakastavansa esimerkiksi huonekasvejaan ja hoivaavansa näitä kuin joku hoivaisi lemmikkiä, ei kellään ole tähänkään mitään sanomista. Monet vanhukset juttelevat huonekasveille, enkä nyt tarkoita sellaisia vanhuksia, joiden todellisuudentaju on alkanut heikentyä. Oma yksin asuva täysin terävä isoäitini jutteli aina kasveilleen ja oli vahvasti sitä mieltä, että ne voivat silloin paremmin. Varmaa on se, että isoäiti itse voi erinomaisesti jutellessaan kukilleen.
Moni suivaantuu aivan suotta, jos joku sanoo rakastavansa lemmikkiään kuin lastaan
Usein olen ihmetellyt, miksi jotkut ihmiset tuntuvat jollakin lailla loukkaantuvan tai pahastuvan, jos heille sanoo, että kokee lemmikin olevan yhtä tärkeä kuin lapsi. Eihän se ole keneltäkään pois, jos joku yksin asuva henkilö rakastaa koiraansa tai kissaansa kuin ihmislasta. Arvostelijat usein sanovat, että henkilö, joka väittää rakastavansa lemmikkiään kuin lasta, ei vain ole kokenut rakkautta lasta kohtaan, eikä siksi ymmärrä, ettei sitä voi koskaan verrata rakkauteen “pelkkää” eläintä kohtaan. Kun kuulee tällaisia kommentteja, tulee tunne, että näin kommentoiva henkilö ei ehkä itsekään ymmärrä, kuinka ylimieliseltä ja kylmältä tuommoinen puhe kuulostaa.
Toki on selvää, että lemmikki ei ole ihmislapsi. Sellaista ei kukaan lemmikkiään rakastava koita väittääkään. Kyse on vain ja ainoastaan rakkauden tunteesta. Mitään haittaa siitä ei ole, jos lapseton kokee rakastavansa lemmikkiään kuin lastaan, tai vanhus kokee rakastavansa huonekasvejaan. Miksi ei ihmisen voisi sallia nauttivan sellaisista asioista, jotka tekevät hänet onnelliseksi, jos asia ei vahingoita ketään? Ehkä arvostelijallekin tulisi parempi mieli, jos hän kritisoinnin sijaan ilmaisisi ymmärrystä ja hyväksyntää toisen ihmisen rakkauden tunteelle.
