Tilaa, jossa vanhemmat ovat kompensoineet lapsen sisarettomuutta materialla ja löyhillä säännöillä kutsutaan “ainoan lapsen syndroomaksi”. Vanhempia pelotellaan sillä, kehotetaan tekemään kiireesti lisää lapsia, ettei vain pääsisi lipsahtamaan syndrooman puolelle. Millaista sitten on kasvaa perheen ainoana lapsena? Onko se todella niin ruusuista?
Ilman sisaruksia kasvava lapsi viettää suurimman osan ajastaan aikuisten kanssa. Kun viettää lapsuutta toinen jalka aikuisten maailmassa, on väkisin hieman ikäisiään edellä monessa asiassa. Pitää varoa, ettei vahingossa tule pikku vanhaksi.
Toisinaan äitiä pelottaa ilman sisaruksia kasvavan lapsen jäävän paitsi joistakin perustavan laatuisista kokemuksista. Silloin äidin on käytävä vilkuttelemassa lapsen huoneen valoja ja paiskattava ovi kiinni. Välillä on vain jäätävä tuijottamaan lasta ilman syytä tai irvisteltävä, kunnes poika ärsyyntyy.
Ainoa lapsi kuitenkin kantaa myös valtavaa taakkaa, jota harvemmin huomioidaan diagnosoitaessa kaiken karvaisia syndroomia. Sisarettoman lapsen harteilla lepäävät kaikki vanhempien ylettömät odotukset lapsen loisteliaasta ja menestyksekkäästä tulevaisuudesta. Kun ei ole sisaruksia, joiden selkään sälyttää osa tästä painolastista on lapsen taaperrettava yksin toinen jalka kuomassa ja toinen upeassa kiiltonahka kengässä.
Lapsi tulee koulusta kotiin hermostuksissaan. Muuttuneen aikataulun takia lapsi oli mennyt vahingossa tunnin myöhässä kouluun. Wilma on tiedottanut äitiä asiasta ja nyt pelottaa, että äiti on vihainen. Tai mikä vielä pahempaa, pettynyt.
Sunnuntai-iltana pitäisi alkaa lukea kokeeseen, mutta juuri sen oppiaineen kirja on jäänyt kouluun. Itku kurkussa käydään nukkumaan, koe epäonnistuu huomenna väistämättömästi. Kympin oppilas joutuu nyt uusimaan koko vuosiluokan.
Äiti on joutunut isovanhemmilla vierailtaessa pyytämään useamman kerran poikaa laskemaan kierroksia. Kotiin palattaessa poika pyytää anteeksi, kun on pilannut koko päivän. Äidin sydäntä särkee taas. Kuinka voi noin pienen ihmisen velvollisuuden ja vastuun tunne kasvaa niin suureksi, että yksi huonosti mennyt asia värittää koko päivän epäonnistuneeksi?
Sivullisten kuullen sitä ei koskaan lausuta ääneen, mutta meillä vanhemmilla on yksi kirjoittamaton sääntö. Se on se, että lapsi ei voi mitenkään pettää vanhempiaan. Veipä elämä lapsen mille tielle tahansa, rakkaus ei äidin sydämestä sammu.
Gangsteritarinoissakin se on aina äiti, joka leipoo sen viilan sinne kakkuun. Jokaisen isän äänestä kuultaa läpi ripaus ylpeyttä, kun se työmaalla kertoo pojille meidän Esko-Petterin istuvan taas linnassa. Se kun on luonteeltaan aina ollut sellainen, ettei se tanssi muiden pillien mukaan. Ja sellainen mies on tietenkin kaikista kovin mies.
Vanhempi löytää aina lapsestaan jonkun ylpeyden aiheen, olipa tilanne millainen tahansa. Jos sadan nerokkaimman rikollisen listausta katselee väärin päin, on lapsi suorastaan maailman typerin rikollinen. Näin sitä vain vanhempien maailman katsomus kummasti muuttuu lapsen myötä.
Teksti: Tanja
Ei vielä kommentteja