Oletko sinäkin menettänyt hermosi lapsen kanssa ja katunut jälkeenpäin?

smiling girl in black and white striped shirt
Kuva: Julien L

Varsinkin jos on ollut raskas päivä töissä, pinna saattaa vanhemmalla olla kireällä ja tällöin lapsen kiukuttelu voi tuntua entistäkin ärsyttävämmältä. Tällaisessa tilanteessa ei ole ihme, jos joskus saattaa äyskäistä lapselleen inhottavammin kuin on tarkoittanutkaan.

Lähes jokainen vanhempi on jossain vaiheessa menettänyt hermonsa lapsen kanssa ja käyttäytynyt häntä kohtaan tavalla, joka myöhemmin on kaduttanut. Huono omatunto omalle lapselle vihaisena huutamisen jälkeen voi olla todella voimakas. Joskus vanhempi saattaa jäädä kiinni tunteeseen, että hän on “huono vanhempi” ja hänen lapsensa vihaa häntä. Tällainen pelko on onneksi usein turha. Jos huono käytös on satunnaista ja selkeästi liittyy esimerkiksi lapsen omaan huonoon käytökseen, lapsi kyllä ymmärtää tilanteen ja antaa anteeksi. Vanhemmankaan ei siksi kannata jäädä kiinni pahaan mieleen.

Toisinaan vanhempaa kuitenkin saattaa jäädä piinaamaan tällainen tilanne pidemmäksi aikaa. Hän saattaa miettiä huolestuneena, onko lapsi nyt mahdollisesti menettänyt luottamuksensa häneen. Vanhempi saattaa myös huolehtia, onko lapsen perusturvallisuuden tunne vaarantunut ja onko hänen kehitykselleen mahdollisesti siitä jotain haittaa, että vanhempi on puhunut hänelle inhottavasti. Tällaiset huolet saattavat kalvaa joskus voimakkaastikin vanhemman mieltä.

Vanhempi saattaa myös pelätä aiheuttiko hänen maltinmenetyksensä sen, että hänen lapsensa ei enää pidä hänestä yhtä paljon kuin aiemmin. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on usein niin voimakas asia, että jos vanhemman mielessä käy edes epäilys siitä, että tämä side ja tunne olisi vaarantunut, tällainen ajatus on usein hyvin tuskallinen.

Vaaditaan paljon, että lapsi alkaisi vihata vanhempaansa

Vanhempi voi kuitenkin lohduttautua sillä, että lapsen mieli on usein hyvin joustava tällaisten asioiden suhteen. Lapsi ei välttämättä ajattele lainkaan niin monimutkaisesti näistä asioista kuin vanhempi. Jos vanhemman käytös suurimman osan ajasta on rakastavaa ja oikeudenmukaista lasta kohtaan, lapsen turvallisuudentunne ei vaarannu yksittäisen ärtyneen hetken takia.

Varsinkin jos lapsi on jo hiukan vanhempi, hän ymmärtää itsekin hyvin, että on inhimillistä reagoida vaikeassa tilanteessa hermostuneesti. Lapselle voi olla jopa hyväksi nähdä, että vanhempikin on vain ihminen, joka toimii erilaisilla tavoilla eri tilanteissa. Jos ihminen ei ole koskaan lapsuusaikanaan kokenut minkäänlaisia negatiivisia tunteita tai sanoja kenenkään suunnalta, hänen saattaa olla hyvin vaikea kohdata tällaisia asioita aikuisena. Pahimmassa tapauksessa hän ei pysty käsittelemään häneen kohdistunutta negatiivisuutta ja saattaa ahdistua voimakkaasti siinä vaiheessa, kun sitä joskus jossain vaiheessa elämäänsä ensimmäisen kerran kohtaa.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.