Vanhempien suhtautuminen jälkikasvun kynsilakan käyttämiseen vaihtelee. Osa odottaa pitkään ennen kuin lapsi saa luvan lakata kynsiään ensimmäistä kertaa. Taustalla saattaa olla pelko kynsilakan haitallisuudesta. Jotkut vanhemmat ovat sen sijaan innoissaan, kun lapsi kiinnostuu kynsiensä hoitamisesta ja ostavat innoissaan eri värisiä lakkapulloja. Mutta mitäs sitten, kun kynsilakkaa haluaakin kokeilla poika?
Monen vanhemman päässä alkaa myllerrys, kun heidän lapsensa haluaa toimia tavalla, joka poikkeaa tiettyyn sukupuoleen tyypillisesti yhdistetystä tavasta, todetaan Väestöliiton Hyvä kysymys -artikkelissa. Kynsilakka pojan sormissa on nostettu esiin yhdeksi esimerkiksi. Tekstin mukaan tytöillä vaikuttaa olevan väljemmät rajat, mutta poikien kohdalla moni ihminen ajattelee tiukemmin. Jos oma asenne on ehdottoman tiukka, kannattaa pohtia millaisen mallin roolijakoihin on saanut omasta lapsuuden kodistaan. ”Jokaisella lapsella on oikeus tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään omine taipumuksineen ja mielenkiinnon kohteineen”, todetaan kirjoituksessa.
Myös aikuisten miesten kynsilakan käyttäminen aiheuttaa monissa ihmisissä vahvoja tunteita. Vauva.fi-sivustolla on pohdittu sitä, miten naiset reagoisivat, jos heidän miehellään olisi lakatut kynnet. Moni keskustelija pitää kyseistä asiaa naurettavana tai outona juttuna. Eräs kommentoi näin, jos hän näkisi miehellään lakatut kynnet: ”Ihan varmasti pakottaisin sen poistamaan sen lakan kynsistään. Ei edes mustaa lakkaa, punasesta nyt puhumattakaan, ei minkään värisiä lakkoja mun miehen kynsiin.” Toki mukana on myös heitä, jotka näkevät asian positiivisena.
Osa pojista ja miehistä haluaa käyttää kynsilakkaa
Varmasti jokainen ihminen on nähnyt ainakin kuvia miehistä, joilla on lakatut kynnet. Usein mielikuva liittyy rokkareihin, jotka poseeraavat julisteissa mustine kynsineen. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä myös jotkut tavalliset miehet haluavat lakata kyntensä.
Iltalehden artikkelissa on kerrottu 28-vuotiaasta Joonaksesta, jonka tyyliin kuuluu kynsien lakkaaminen mustaksi. ”Minusta on tärkeää ravistella rakenteita, vanhoja sukupuolimalleja ja ajatuksia siitä, mitä miehet saavat tehdä ja mitä naiset”, hän toteaa motiiveistaan kynsien lakkaukselle.
Isä vei poikansa manikyyriin
MTV Uutisten kirjoitus kertoo yhdysvaltalaisesta isästä ja hänen reaktiostaan poikansa opettajan kommenttiin. NBC News sivuston kirjoituksessa kerrotaan tarkemmin tästä tapauksesta, jossa 3-vuotiaan pojan opettaja oli todennut kynsilakan kuuluvan vain tytöille. Kommentin vuoksi poika oli ollut todella surullinen ja hänen isänsä oli halunnut piristää häntä viemällä hänet kynsisalonkiin. Siellä hän oli saanut valita haluamansa värisen kynsilakan ja hetken kuluttua hänen sormien ja varpaiden kynnet olivat pinkit. Pojan isä kertoo, että ei halua asettaa lapsensa elämään liian tiukkoja sukupuoleen liittyviä normeja. Alta voit katsoa asiaan liittyvän TikTok-videon.
Mitä sinä ajattelet – Voiko kynsilakkaa käyttää kuka tahansa sukupuolesta riippumatta?
Teksti: Liisa