Lapsi voi sairastaa jopa 100 päivää vuodessa. Etenkin pienet lapset sairastelevat jatkuvasti ja se on täysin normaalia. Jos lapsi sairastelee koko ajan, voi se olla vanhemmalle raskasta henkisesti ja jopa fyysisesti. Se voi aiheuttaa taloudellista tappiota.
Kyseessä on lähes poikkeuksetta hyvänlaatuinen ja ajanmyötä häviävä ongelma. Pahat immuunivajavuustilat toistuvien infektioiden taustalla ovat erittäin harvinaisia. Tutkimusten mukaan lapset voivat sairastaa keskimäärin kuusi tai jopa kymmenen hengitystieinfektiota vuodessa.
Raskauden aikana äidiltä saadut vasta-aineet häviävät lapselta ensimmäisen elinvuoden aikana. Sen jälkeen lapsi sairastuu herkästi kohdatessaan uuden tyyppisen viruksen. Tyypillisesti infektiokierre alkaa siinä vaiheessa, kun lapsi on noin vuoden ikäinen ja siirtyy kotihoidosta päivähoitoon.
Päivähoito onkin merkittävin ympäristöstä aiheutuva riskitekijä hengitystieinfektioissa. Muita riskitekijöitä ovat altistuminen tupakansavulle ja joskus myös lyhyt rintaruokinta. Lapsilla on kuitenkin perintötekijöistä johtuvia eroja, jotka vaikuttavat infektioalttiuteen.
Keinoja jaksaa lapsen sairastaessa
1. Huolehdi lapsesta
Lapsen sairastuessa on kaikken tärkeintä huolehtia lapsen terveydestä niin hyvin kuin mahdollista. Mieti, kuinka voisit helpottaa lapsen oloa ja milloin on syytä lähteä lääkäriin.
2. Hyväksy tämä elämäntilanne
On helpompaa pysyä tyynenä kun hyväksyy, että sairastelu kuuluu tähän elämänvaiheeseen, kun lapset ovat pieniä. Yritä ajatella positiivisesti: sairauspäivinä voit antaa lapselle tärkeää läheisyyttä ja läsnäoloa.
3. Jakakaa hoitovastuu kumppanin kanssa
Mikäli perheessä on kaksi vanhempaa, niin tehkää tiimityötä jottei kumpikaan kuormitu yksin. Sopikaa puolison kanssa kumpi jää hoitamaan lasta kotiin. Pyrkikää tasapuolisuuteen.
4. Lakisääteinen oikeus hoitaa lasta kotona
Vaikka töistä on inhottavaa olla poissa, niin muista, että vanhemmalla on lakisääteinen oikeus jäädä hoitamaan sairastavaa lasta kotiin. Ilmoita siis rohkeasti pomolle, että joudut jäämään pois töistä.
5. Hanki lastenhoitoapua
Kaikki työpaikat eivät ikävä kyllä ole perheystävällisiä. Mutta muista, että lapsen terveys on kaikista tärkeintä. Voit tarvittaessa turvautua ulkopuoliseen lastenhoitoapuun. Sitä voi olla hieman vaikeampaa saada, kun lapsi on sairaana. Ota huomioon se, että jos lapsi on todella kipeä, hän kaipaa erityisesti omia vanhempiaan.
6. Ennakointi
Etenkin talvisin suomalaiset sairastelevat paljon, joten on hyvä, jos voit ennakoida näitä tilanteita. Tällöin äkillinen sairastuminen ei välttämättä sekoita koko arkeasi.
Sairastellaanko teillä paljon? Millä keinoilla selviätte sairastelupäivistä?
Lähteet: Duodecim, Hyvä Terveys ja Super
Teksti: Anne-Mari Valta