Jos vanhemmat ovat yhä elossa ja jos he ovat olleet läsnä elämässämme pienestä pitäen, he käytännössä usein saattavat olla ainoita ihmisiä jotka ovat nähneet kasvumme ja kehityksemme lapsesta saakka aina tähän hetkeen asti. Vaikka emme aina arjen kiireessä osaisi vanhempia arvostaa, silloin tällöin saattaa tulla pysähdyksen hetki jolloin mielessä käy, miltä itsestä tuntuu sitten, kun vanhempia jonain päivänä ei enää ole.
Tällainen ajatus saattaa aiheuttaa toisille voimakastakin pahaa oloa, siinä missä toiset osaavat suhtautua ajatukseen paljon rennommin. Omien vanhempien seurassa ihminen usein pystyy olemaan täysin oma itsensä, varsinkin jos välit vanhempiin ovat hyvät. Tällainen olotila on henkiselle hyvinvoinnille usein hyvin tärkeää. Muiden syiden ohella myös tästä syystä vanhemmilla on usein aivan erityisen tärkeä paikka elämässämme.
Vanhemmat ovat nähneet jokaisen kehitysvaiheemme. Varsinkin, jos ihmisellä on omia lapsia, hänellä usein saattaa käydä mielessä, että vanhempi on häntä aikanaan hoitanut samalla tavalla. Vaihtanut vaippoja, lohduttanut kun hirviöt sängyn alla pelottivat, tsempannut koulutöiden parissa, vaatinut kotiintuloaikojen noudattamista, ja niin edelleen. Usein kukaan toinen aikuinen ei tunne meitä niin hyvin kuin omat vanhempamme. Tämän takia ajatus siitä, että nämä henkilöt, jotka ovat kenties ainoita, jotka tuntevat meidät näin hyvin, poistuvat luotamme, voi olla hyvin tuskallinen.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän usein alkaa miettimään kuolemaan liittyviä asioita
Tämä on toki luonnollista, sillä kuolema on asia, joka aikanaan koskettaa meistä jokaista. Vanhempien kuoleman pelkääminen on täysin luonnollinen tunne. Samoin kuin monia muitakaan asioita, tätäkään asiaa ei kuitenkaan kannata ylettömästi pelätä etukäteen. Kukaan meistä ei voi tietää, milloin lähdön hetki koittaa. Vaikka periaatteessa onkin luonnollinen järjestys, että vanhemmat poistuvat täältä ennen lapsiaan, yhtä hyvin voi käydä toisinkin päin. Tämän takia on turha käyttää paljon energiaa siihen, että suree etukäteen sitä, että vanhemmat jonain päivänä kuolevat. Ihmismieli on onneksi usein sopeutuvainen ja hirvittävimmiltäkin tuntuvat asiat monesti lopulta ovat sellaisia, joista ajan kanssa selviää.
Kannattaa myös muistaa, että suru eron hetkellä itse asiassa vain kuvastaa sitä rakkauden määrää, jota ihminen on tuntenut menehtynyttä läheistään kohtaan. Jos ei surua olisi, silloin ei rakkauttakaan olisi ollut. Tavallaan voi siis ajatella niin, että suru on kaunis asia, sillä se kertoo siitä, että rakkautta on ollut paljon.
Jos vanhempasi ovat yhä elossa, millaisia ajatuksia heidän aikanaan tapahtuva poismenonsa sinussa herättää?
