Kuinka toimia, kun lapsi varastaa kaupasta?

person holding black and silver electronic device
Kuva: Nathan Dumlao

Lapsi saattaa joko ymmärtämättömyyttään tai rajoja kokeillakseen varastaa kaupasta makeisia tai leluja. Toisinaan käy niin, että vanhemmat huomaavat asian, kun lapselle on mystisesti ilmaantunut uusi lelu. Joskus vanhemmat ovat itse mukana kaupassa, kun lapsi varastaa. Kuinka vanhemman tulisi suhtautua tilanteeseen?

Lapset varastavat erilaisista syistä. Hyvin nuori lapsi ei vielä edes ymmärrä, että varastaminen on väärin. Kouluikäinen ymmärtää jo, ettei asioita saa ottaa maksamatta kaupasta, mutta saattaa silti toimia toisin, koska ei pysty kontrolloimaan itseään. Esiteinit ja teinit tietävät jo selkeästi, että varastaa ei saa, mutta he saattavat silti varastaa jännityksen takia tai koska heidän ystävänsäkin tekevät niin.

Jos lapsi on nuori ja vanhempi on mukana kaupassa, tällöin hän voi pelastaa tilanteen sillä, että pyytää lasta laittamaan taskuunsa pistämän tavaran takaisin hyllyyn, eikä asiasta tarvitse kertoa kaupan työntekijöille. Lapselle voi sanoa, että varastaa ei saa ja jälkeenpäin kotona hänelle voi vielä selittää tarkemmin minkä takia tavaroita ei saa ottaa maksamatta.

Lapsen ikä tulee huomioida, kun hänelle puhuu varastamisesta

Lapsen tulevaisuuden kannalta on merkittävää, millä tavalla vanhempi sanansa asettaa. On tärkeää, että lapsi ymmärtää, että vanhempi kaikesta huolimatta edelleen rakastaa häntä, vaikka nyt toruukin. Jos kyseessä on vanhempi lapsi joka ymmärtää, että asioita ei saa ottaa omin luvin, vanhemman on tehtävä selväksi, että hän on pettynyt lapsen toimintaan.

Lapselle kannattaa tehdä selväksi millaisia seuraamuksia syntyy, jos hän varastaa. Tässä kannattaa huomioida lapsen ikä. Jos lapsi on jo vanhempi, voi mainita, että varkauksista jää tieto myös poliisin rekisteriin. Näillä asioilla ei kannata pelotella liikaa, mutta lapsen tulee ymmärtää, että varkaus on vakava asia. Ensisijainen motivaattori rehellisyyteen tulee olla se, että rehellisyys on ylipäätään parempi vaihtoehto kuin epärehellisyys. Myös seuraamuspelotteella voi olla suuri vaikutus, kun lapsi seisoo karkkihyllyn edessä ja miettii, uskaltaako varastaa vaiko ei.

On tärkeää, että lapsi ei saa pitää varastamaansa esinettä

Jos lapsi on vanhempi ja ymmärtää toimineensa väärin, hänen kanssaan voi mennä palauttamaan varastetun esineen kauppaan. Tämä on lapselle hyvä opetus joka auttaa häntä ymmärtämään, että hän ei voita mitään sillä, että ottaa tavaroita maksamatta, koska ne pitää kuitenkin tuoda takaisin. Jos kyseessä on makeinen, jonka lapsi on jo syönyt, vanhempi voi sanoa lapselle, että makeinen täytyy nyt käydä maksamassa jälkeenpäin. Samalla lapsi voi pyytää anteeksi kaupan työntekijöiltä. Näin lapsi oppii, että teoilla on seuraamuksia ja on todennäköisempää, että hän ei varasta uudestaan.

Lähde ja lisätietoa: Johns Hopkins

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.