Monissa perheissä on ollut tapana, että vanhemmat kustantavat nuorelle ajokortin tämän täyttäessä 18 vuotta. Moni pienituloinen perhe ei kuitenkaan välttämättä pysty tarjoamaan nuorelle ajokorttia, koska kyseessä on kallis investointi. Asuinpaikka vaikuttaa myös usein paljon ajokortin hankkimispäätökseen.
Moni nuori saa ajokorttinsa vanhempiensa maksamana täysi-ikäistyttyään. Toisaalta yhä useampi nuori kustantaa nykyään itse ajokorttinsa töitä tekemällä. Tällöin ajokortin saanti saattaa kestää jonkin verran kauemmin eikä automaattisesti tapahdu heti nuoren täytettyä kahdeksantoista vuotta.
Ajokortin kustantaminen nuorelle jakaa usein mielipiteitä
Monen mielestä on oikein, että nuori itse omalla työllään maksaa ajokorttinsa, kun kyseessä on kallis sijoitus. Toiset ovat sitä mieltä, että vanhempien velvollisuus on kustantaa lapselleen ajokortti. Vanhemmasta saattaa joskus tuntua ahdistavalta, jos ajokortin hankkiminen lapselle ei ole taloudellisesti mahdollista. Myös nuori itse saattaa kokea ahdistavana, että hänen ystävänsä saavat vanhemmiltaan lahjaksi ajokortin, kun hän itse ei saa.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä nuori on jo usein sen verran aikuistunut, että ymmärtää vanhempien aseman ja sen ettei kyseessä ole vanhempien valinta, vaan pakon sanelema tilanne. Vanhemman ei siksi kannata kantaa huonoa omaatuntoa siitä, jos taloudellinen tilanne estää hankinnan tekemisen.
Asuinpaikalla on usein merkitystä sen kannalta, kuinka tarpeellinen ajokortti on
Jos nuori asuu alueella, jolla ei ole kattavaa joukkoliikennettä ja käytännössä katsoen tulee aikuistuttuaan tarvitsemaan autoa päivittäisessä liikkumisessaan, tilanne on luonnollisesti erilainen kuin sellaisen nuoren tapauksessa, joka asuu suuressa kaupungissa. Kaupungissa asuessa selviää usein käyttämättä lainkaan autoa kattavan julkisen liikenneverkoston ansiosta.
Kaupungissa asuvalla nuorella saattaa olla itselläänkin sellainen tunne, ettei hän edes koe tarvetta ajaa ajokorttia. Suuressa kaupungissa asuessa päivittäistä elämää tulee monesti vietettyä kohtalaisen pienellä alueella palvelujen ollessa lähellä. Kohteisiin pääsee helposti joko kävelemällä, pyörällä tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. Myös kaupunkipyörät ovat nykyään arkipäiväistyneet vauhdilla sähköpotkulautojen ohella. Jos nuori joutuu itse maksamaan ajokorttinsa, hän saattaa ajatella, että rahalle on paljon parempaakin käyttöä kuin ajokortin hankkiminen, varsinkin jos hänellä ei ole suunnitelmissa muuttaa pois kaupungista tai hankkia omaa autoa.
Miten teidän perheessänne suhtaudutaan ajokorttiin? Aiotteko kustantaa sen omalle nuorelle aikanaan, vai jätättekö nuoren itsensä päätettäväksi, haluaako hän myöhemmin aikuisiällä mahdollisesti kortin ajaa omaan piikkiinsä?
Teksti: Sonja