Lapset ovat välillä hoidossa isovanhemmillaan. Tämä on mielestäni upea mahdollisuus ja apu vanhemmille. Saavathan he silloin rauhassa tehdä töitä, siivota tai viettää parisuhdeaikaa. Erään kerran pääsin sivusta seuraamaan, miten aika hoidossa ollessa kului. Lapsille annettu ruutuaika järkytti.
Lapset pääsevät melko usein isovanhemmilleen hoitoon. Välillä hoitoaika on useampi päivä tai jopa viikko. Uskon, että isovanhemmat haluavat aidosti auttaa lapsiperhettä ja viettää yhteistä aikaa lastenlasten kanssa. Olen mielessäni kuvitellut, että vierailut ovat todella aktiivista touhuamista ja paljon ulkona leikkimistä.
Eräänä päivänä pääsin näkemään osan tällaisesta vierailusta. Sen jälkeen olen ajatellut, että ehkä he lupautuvat hoitamaan lapsia liian paljon ja liian usein. He ovat jo iäkkäitä ja iän vaikutukset alkavat näkyä heidän toimissaan esimerkiksi väsymyksenä ja monien sairauksien muodossa. Jostain syystä he eivät kuitenkaan halua vähentää lasten hoitoon ottamista.
Miten päivät isovanhempien hoidossa sujuivat?
Aamulla heräämisen jälkeen oli ruutu nenän edessä jokaisella lapsella. Sama toistui aamupalan ja jokaisen aterian jälkeen. Päivän aikana oli kyllä hetkiä, kun lapset tekivät jotain muuta. Nämä olivat kuitenkin vain pieniä tuokioita verrattuna älylaitteiden parissa vietettyyn aikaan. Lisäksi ne olivat sen seurausta, että minä koin velvollisuudekseni paikalla olleena aikuisena puuttua asiaan ja komentaa lapset pois ruudulta.
Jälkikäteen olen miettinyt, että olipas erikoista ja silmiä avaavaa. Minulle jäi sellainen olo, että toinen isovanhemmista oletti lasten tekevän kaikkea kehittävää päivän aikana. Hän kuitenkin vietti suuren osan päivästä oman harrastuksensa parissa muualla, joten häneltä jäi paljon näkemättä ja ihan väärä mielikuva. Toisen isovanhemman en kuullut kertaakaan komentavan lapsia pois ruudulta. Jäi sellainen olo, että lapsille halutaan olla pelkästään mukavia.
Kun vanhemmat tulivat hakemaan lapsia ja kysyivät: ”Miten on mennyt?” Vastauksena kuului: ”ihan hyvin”. Vanhemmat jäivät siihen uskoon, että lapset olivat viettäneet päivät puuhaillen kaikkea monipuolista ja kehittävää. Etenkin ulkoleikkejä, koska puitteet tälle olivat loistavat ja ulos meneminen helppoa ja vaivatonta. Tämä ei valitettavasti ollut se totuus, jonka minä näin.
Jälkikäteen olen miettinyt, että kenen vastuulla tällaisessa tapauksessa on varmistaa, että lasten päivät eivät kulu pelkästään ruudun ääressä? Kuuluuko paikalla olevan ”ei niin tutun aikuisen” ottaa tällaisessa tilanteessa itselleen ikävän komentajan rooli? Vai onko hänen parempi vain pysyä hiljaa ja seurata tilannetta sivusta? Pitäisikö lasten vanhempien varmistaa se, että lapsi ei saa älypuhelinta tai tablettia mukaansa kyläreissulle, jos sitä on mahdollista käyttää rajattomasti?
Olisiko ulkopuolisen aikuisen pitänyt kertoa totuus päivän kulusta vai antaa heidän mieliinsä syöpyä idyllinen kuva vierailusta? Miten sinä olisit toiminut?
Minä juttelisin sen isovanhemman kanssa, joka oletettavasti on kirjoittajan ystävä/sukulainen. Ei syyllistävästi, vasn esimerkiksi sitä kautta, että millaisia muistoja hän toivoo lapsille jäävän isovanhemman kanssa vietetystä ajasta. Ja sitten kannustaa niihin puuhiin, joita siellä keskusteluissa tulee, oli se sitten yhteinen metsäretki, suvun kakkureseptin jatkaminen tai vaikka valokuvien katselu. Sitä voi tarjoutua vaikka toiseksi aikuiseksi retkelle, jos isovanhempi arastelee lähteä yksin useamman lapsen kanssa.