Syyllisyydentunto on tuttua kaikille vanhemmille. Se on ikään kuin sisäänrakennettuna meihin. Jotkut vanhemmat syyllistävät itseään aivan kaikesta uuvuksiin asti. Joillain on terveempi suhtautuminen asioihin, muttei syyllisyydentunne varmasti ole kenellekään vieras asia.
Usein vanhemmat syyllistävät itseään liikaa jopa melko mitättömistä asioista, jotka paisuvat heidän mielessään: ”Olenko traumatisoinut lapseni?” tai ”Teen kaiken väärin,” he ajattelevat.
Epäterveen ja terveen syyllisyyden erot
Terve syyllisyydentunto ei ole huono juttu: se varjelee meitä rikkomasta läheisiämme, koska sen omaava osaa tarvittaessa sovittaa ja pyytää anteeksi. Tällöin henkilö pystyy ottamaan muut huomioon ja olemaan vähemmän itsekäs. Elämästä tulee sujuvampaa.
Epäterve syyllisyys sen sijaan saa meidät tuntemaan jatkuvaa epämääräistä pahaa oloa ja huonommuuden tunnetta vanhempana. Syyllisyydentunto vaivaa meitä, teimme niin tai näin. Se voi jopa lamaannuttaa meidät.
20 vuoteen on mahtunut paljon hetkiä, jolloin olen kokenut olevani huono äiti. Alle on lueteltu niistä rankimmat. Hetkissä olen kokenut sekä epätervettä, että tervettä syyllisyyttä. Krooninen kipu ja etä-äitiys ovat olleet asioita, joihin en ole itse voinut vaikuttaa.
Pahimmat huonommuuden hetkeni äitinä
1. Avioero
Avioero aiheutti minulle valtavaa syyllisyyttä vanhempana. Kärsin pitkään ydinperheen hajoamisesta. Tuntui pahalta nähdä, että lapsetkin oireilivat sen takia. Jouduin hakemaan lapsille ammattiapua. Kävin itsekin terapiassa useamman vuoden ajan.
2. Biletys
En ollut koskaan ennen bilettänyt vaan minulla oli jäänyt se vaihe elämättä ennen perheen perustamista. Koska olin rikki avioerosta, lähti bilettäminen käsistä. Koin, että lapsenikin kärsivät siitä jollain tasolla. En pystynyt olemaan heille riittävän hyvä äiti krapulassa.
3. Krooninen kipu
Sain synnytyksessä hermovaurion pudendaalihermoon. Se pääsi kroonistumaan ja kipu paheni vuosi vuodelta. Se vaikutti suuresti ja heikentävästi äitiyteeni. Tarvitsin paljon ulkopuolista apua lasten hoidossa. Enkä pystynyt ajamaan autoa tai osallistumaan poikieni harrastuksiin.
4. Etä-äitiys
Kroonisen kivun takia minusta tuli etä-äiti. Jouduin vaihtamaan paikkakuntaa ja sairaanhoitopiiriä saadakseni parempaa kivunhoitoa. Etä-äitiys on ollut vanhemmuudessani kaikista vaikein asia.
5. Hetki, kun minulla meni hermot pahemman kerran
Kuopuksen syntymän jälkeen kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Olin silti yksin vastuussa pojista, koska heidän isänsä oli yrittäjä ja hän oli paljon työmatkoilla. Lisäksi rakensimme taloa. Kärsin valtavista univeloista ja erään kerran menetin hermoni päiväuniaikaan esikoisen kanssa. Tönäisin hänet häkkisängyssä kumoon. Kadun sitä syvästi.
6. Lyhyet seurustelusuhteet
Kärsin läheisriippuvuudesta enkä osannut olla yksin. Ihastuin miehiin liian helposti ja hyppäsin heti parisuhteisiin. Ne eivät kuitenkaan kestäneet kuin lyhyitä aikoja, koska etsin vääränlaisia miehiä. Kadun sellaisen mallin antamisesta pojille, mutta onneksi he eivät muista ihan kaikkea. Myöhemmin olen voinut antaa mallin hyvästä, tasapainoisesta ja pitkästä parisuhteesta.
7. Päivähoidon aloitus
Lapsen päivähoidon aloittaminen on monelle vanhemmalle syyllisyyttä aiheuttava asia. Sitä se oli myös minulle: nuorin lapseni oli vasta puolitoista vuotias ja hän jäi aina huutamaan päivähoitoon jäätyään. Olisin halunnut kasvattaa myös nuorimman lapsen kolmevuotiaaksi asti kotona, mutta avioeron takia se ei onnistunut.
Syyllistätkö itseäsi turhaan? Muistathan ettei täydellistä vanhempaa ole olemassakaan?
Ei vielä kommentteja