Erityislapset tarvitsevat huolenpitoa läpi elämänsä. Vanhemmat ovat huolissaan, kuinka heidän lapsensa pärjää kun vanhemmat eivät enää voi häntä suojella. Eräs huolestunut erityislapsen isä kuvaa tilannetta osuvilla analogioilla.
Parents-sivustolla huolestunut isä miettii, kuinka hänen autistinen taaperonsa tulee pärjäämään maailmassa aikuisena. Isä kuvailee, kuinka taapero juoksee innoissaan kotipihalla yrittäen napata kiinni hyönteisiä. Isä koittaa suojella lastaan, etteivät hyönteisten pistot pääse satuttamaan häntä. Samaan aikaan hän miettii maailman olevan täynnä vastaavanlaisia piikkejä, eikä hän pysty aina suojelemaan lastaan niiltä. Isä toivookin, että erilaisia lapsia kohdeltaisiin maailmassa siten, että he voisivat elää onnellisina ja tasavertaisina.
Sama ajatus on tuttu kaikille erityislasten vanhemmille. Vanhempi miettii kuinka lapsi tulee pärjäämään maailmassa, kun vanhemmat eivät enää häntä voi niin paljon auttaa. Puhumattakaan siitä, kun vanhempia jonain päivänä ei enää ole hänestä huolehtimassa. Huoli voi puristaa vanhemman sydäntä niin, että rinnan päällä tuntuu olevan tonnien paino.
Erilaiset perheet ovat erilaisessa asemassa tämänkaltaisissa tilanteissa. Jos perheessä on hyvä taloudellinen tilanne, antaa se paljon enemmän mahdollisuuksia huolehtia, että erityislapsi saa tarvitsemaansa hoivaa ja hoitoa. Myös siinä tilanteessa, etteivät vanhemmat kykenisi sitä hänelle enää antamaan. Jos perheen talous sen sijaan on tiukka, saattaa vanhemmilla olla voimakas huoli siitä minne heidän lapsensa joutuu, jos eivät pysty hänestä enää huolehtimaan.
Suomi on tässä suhteessa paremmassa asemassa kuin moni muu maa, sillä meillä lähtökohtaisesti erityistarpeista ihmistä ei jätetä yksin, jos hän tarvitsee ympärivuorokautisen hoitopaikan. Monissa maissa tilanne on se, että jos erityistarpeisella lapsella ei ole perhettä huolehtimassa hänestä, kukaan ei tule huolehtimaan hänestä, jolloin hänen kohtalonsa on surullinen.
Maailma saattaa olla kylmä paikka erityistarpeisille ihmisille. Jos vertaa nykytilannetta muutaman sadan vuoden takaiseen, nähdään kuinka paljon edistysaskeleita on otettu. Muutos on hidasta, mutta sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan. Periksi ei pidä antaa, vaan päämäärän tulisi olla että positiivinen kehitys jatkuu niin vauhdikkaasti kuin suinkin mahdollista.
Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tähän opettamalla lapsemme suhtautumaan erilaisuuteen ystävällisesti, ymmärtäväisesti ja suvaitsevaisesti sen sijaan, että erilaista lasta tai aikuista pilkataan tai hänen suhtaudutaan hymähdellen tai epäillen. Voimme jokainen osaltamme vähentää niiden piikkien määrää, jotka maailmassa saattavat vaania erityistarpeita omaavia ihmisiä sen sijaan, että itse olisimme tällainen piikki.
Lähde: Parents
Teksti: Sonja
