Unesta tinkiminen houkuttaa – Se on kuitenkin virhe

woman in blue shirt lying on bed
Kuva: Shane

Ruuhkavuosien minuuttiaikataulujen keskellä tulee tingittyä nukkumiseen käytettyjen tuntien määrästä. Tällä voi kuitenkin olla pidemmän päälle hyvin haitalliset vaikutukset, joita ei välttämättä huomaa kuin viiveellä.

Vanhemmaksi tulon jälkeen ensimmäiset muutamat vuodet saattavat olla varsin raskaita. Vanhempi on aiemmin tottunut nukkumaan keskeytyksettä läpi yön, mutta vauvan saavuttua perheeseen tämä muuttuu. Jos lapsella on taipumusta koliikkiin joka herättää hänet öisin, vanhempi joutuu itsekin tinkimään yöunestaan.

Useimmat ihmiset ovat joskus elämässään nukkuneet liian vähän olosuhteiden pakosta. Monille on tuttua, kuinka keho ja mieli reagoivat jo yhteen, puhumattakaan useasta vähäunisesta yöstä. Moni kuvailee oloa ikään kuin “krapulaiseksi”. Olo ei missään nimessä ole sellainen, että kykenisi toimimaan täydellä kapasiteetilla.

Heikkolaatuiset yöunet voivat vaarantaa myös muiden turvallisuuden

Välillä mediassa näkee väittelyä, onko unettomuudesta kärsivä henkilö kykeneväinen työhön, jossa on vastuussa muiden ihmisten hengestä, kuten joukkoliikenteen kuljettajat. On monia ammatteja, joissa voi olla vaarallista mikäli ihminen ei ole saanut riittävästi unta edellisenä yönä. Jos ajattelee kirurgeja tai vaikkapa lastentarhan opettajaa, huomaa helposti kuinka monessa ammatissa suorituskyvyn laskusta voi olla suurta vaaraa muille ihmisille.

Vähäinen uni voi rampauttaa ruuhkavuosien keskellä elävän vanhemman suorituskyvyn. Jo muutaman yön unettomuus riittää heikentämään ihmisen suorituskykyä merkittävästi. Jokainen voi kuvitella, kuinka raskasta on jäädä liian vähäiselle unelle viikoiksi ja kuukausiksi, puhumattakaan mahdollisesti vuosista. Tämä on kuitenkin arkea monille ruuhkavuosien keskellä eläville vanhemmille.

Arjen uudelleenjärjestely saattaa auttaa

Jos perheessä on kaksi vanhempaa, kannattaa pyrkiä keksimään keinoja takaamaan molempien vanhempien riittävä unen määrä. Vaikka saattaisi tuntua pahalta nukkua eri huoneissa vauvan ollessa pieni, tähän järjestelyyn kannattaa siirtyä, mikäli se edesauttaa vanhempien riittävää unen määrää.

Jos syynä liian vähäiseen yöuneen on tekemättömät työt iltaisin, kannattaa pysähtyä miettimään, kumpi on pidemmällä tähtäimellä tärkeämpää. Se, että työt tulevat hoidettua sillä hetkellä vai se, että pystyy jatkossakin tekemään töitä ja hoitamaan perhettä parhaalla mahdollisella tavalla. Moni saattaa vastata tähän, että tärkeintä on saada senhetkiset työt tehtyä välttääkseen katastrofiin. Ihminen saattaa ajatella tilanteen pian helpottavan, jos vielä hetken jaksaa. Rennompaa aikaa ei kuitenkaan välttämättä koskaan tule. Siksi kannattaa miettiä, olisiko arkea mahdollista järjestellä niin ettei töitä kasaannu iltaan.

Sleep Foundationin sivuilta löytyy lisätietoa unenpuutteen vaikutuksista, sekä uusille vanhemmille suunnattuja vinkkejä liittyen unensaantiin.

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.