Sokeritoukka ja paperitoukka – tunnetko pienet naapurit?

Sokeritoukka on vaaraton asuntovieras, joka löytyy lähes jokaisesta suomalaisesta kodista. Vaikka et olisi koskaan nähnyt kotonasi sokeritoukkaa, on hyvin todennäköistä, että jossakin silmiesi ulottumattomissa sellainen majailee. Paperitoukka on sokeritoukan läheinen sukulainen. Varsinkin lapsiperheessä voi herätä huoli siitä, onko toukka vaarallinen. Huolta ei kuitenkaan ole.
Kun valot napsauttaa päälle, lattialla voi vipeltää pieni kiiltäväpintainen hyönteinen. Se saattaa saada kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, varsinkin jos ei ole hyönteisten ylin ystävä. Mielessä saattaa käydä, onko kotona epäpuhtauksia tai muuta vaarallista. Jos kotona on pieniä lapsia, huoli nousee helposti vanhemman mieleen. Pelkoon ei kuitenkaan ole syytä.
Sokeritoukka on harmiton vieras
Sokeritoukka ei ole ihmiselle vaarallinen, se ei pure tai levitä tauteja, eikä siitä välttämättä tarvitse hankkiutua eroon. Ainoa haitta voi olla sokeritoukan viemäreistä mukanaan tuomat epäpuhtaudet. Sokeritoukka liikkuu putkistojen läpivientien kautta tilasta toiseen ja nousee hajulukkojen läpi asuntoihin. Viemärissä tepastellessaan sen jalkoihin tarttuu kaikenlaista ja jos seuraava osoite viemärin jälkeen on keittiön kuivaruokakaappi, saattaa ravintoaineisiin siirtyä epäpuhtauksia.
Muuta haittaa sokeritoukkasta ei kuitenkaan ihmiselle ole. Sokeritoukka välttelee valoa, minkä takia se vipeltää nopeasti suojaan kun valot laitetaan päälle. Tästä syystä ihminen ei välttämättä edes ole tietoinen tästä pienestä asuinkummanistaan. Joidenkin ihmisten mielestä sokeritoukka on ällöttävä ja he haluavat tämän takia siitä eroon. Sokeritoukasta on kuitenkin hyvin haasteellista päästä aivan kokonaan eroon.
Paperitoukka voi olla sokeritoukkaa harmillisempi asuinkumppani
Sokeritoukan sukulainen paperitoukka on monessa mielessä erilainen kuin ujompi sokeritoukka. Paperitoukka viihtyy märkätilojen lisäksi myös muissa huoneissa. Se lisääntyy nopeasti ja saattaa kiipeillä seinissä ja katossa. Mikäli paperitoukka pääse lisääntymään runsaasti, se saattaa pahimmassa tapauksessa vallata koko talon. Tässä vaiheessa siitä voi olla jo hyvin vaikea päästä eroon.
Paperitoukka voi nakertaa reikiä kirjoihin tai papereihin. Paperitoukkakaan ei ole itsessään ihmiselle haitallinen, mikä on lohduttava tieto varsinkin lapsiperheessä. Ainoa haitta voi olla voimakas lisääntyminen ja sen myötä toukkien suuri määrä asunnossa. Ei ymmärrettävästi ole mukavaa, jos lattialla kävelee paljon sokeritoukkia. On kuitenkin helpottavaa tietää, että varsinaisia terveyshaittoja tästäkään hyönteisestä ei ihmisille ole.
Paperitoukan erottaa sokeritoukasta siitä, että sillä on enemmän karvoja kuin sokeritoukalla ja sen takasukaset ovat pidemmät kuin sokeritoukalla. Paperitoukka saattaa kulkeutua asuntoihin vanhojen pahvilaatikoiden mukana. Tämän takia asunnossa ei kannattaisi säilyttää vanhoja pakkauslaatikoita, vaan ne kannattaa viedä samantien roskiin.
Paperitoukasta voi lukea lisää hyönteismaaliman sivuilta.
Teksti: Sonja