Järjestöt: Sateenkaarilasten pahoinvointiin puututtava heti

Kuva: Pexels/Pixabay

Ihmisoikeusjärjestö Seta sekä Helsinki Pride -yhteisö (HPY) ovat ottaneet kantaa Suomen sateenkaarilasten ja -nuorten hyvinvoinnin puolesta. Sateenkaari-etuliitteellä tarkoitetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Seta ja HPY ovat todenneet Suomen pettäneen sateenkaarilapsensa ja -nuorensa eikä heidän oikeutensa terveyteen sekä hyvinvointiin toteudu. Järjestöt vaativat kannanotossaan, että sateenkaarilasten ja -nuorten pahoinvointiin puututaan viipymättä.

Järjestöjen mukaan hyvinvointi- ja terveyserot ovat sateenkaarilapsilla ja -nuorilla enemmistönuoriin verrattuna merkittävät ja hälyttävät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän Kouluterveyskyselyn mukaan seksuaalivähemmistöistä 42 prosenttia (heterot 70 %) ja sukupuolivähemmistöistä vain 33 prosenttia (cisnuoret 75 %) oli tyytyväisiä elämäänsä.

Kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta koki seksuaalivähemmistöön kuuluvista 43 prosenttia (heterot 15 %) ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista 48 prosenttia (cisnuoret 18 %). Lisäksi lähes puolet vastanneista ei ollut saanut tukea ja apua koulun aikuisilta tai palveluista mielialaan liittyviin asioihin, vaikka olisi sitä tarvinnut.

Järjestöjen mukaan sateenkaarilasten ja -nuorten mielenterveyden haasteet ovat pahentuneet korona-aikana ja jo ennen poikkeusaikaa heidän mielenterveytensä oli huomattavasti heikompi enemmistöön verrattuna. Koettu väkivalta, syrjintä ja häirintä niin kotona kuin koulussa luovat merkittäviä terveyseroja.

Mitätöintiä, vähättelyä ja painostusta

Sateenkaarilapset ja -nuoret kohtaavat arjessaan edelleen mitätöintiä, vähättelyä, sivuuttamista ja jopa painostusta aikuisten sekä ammattilaisten puolelta vastata yhteiskunnan seksuaalisen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyviä normeja.

”Syrjintä, turvaton ympäristö ja näkymättömyys aiheuttavat sateenkaarilapsille ja -nuorille vähemmistöstressiä. Vähemmistöidentiteetti itsessään ei altista mielenterveyden haasteille, vaan niitä aiheuttaa vähemmistöstressi”, Setan nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Lotte Telakivi painottaa kannanotossa.

Järjestöt pitävät erityisen huolestuttavana sateenkaarilasten ja -nuorten suurta epäluottamusta ammattilaisiin ja viranomaisiin, ja vaativat välittömiä toimenpiteitä luottamuksen rakentamiseksi. Sateenkaarilapsilla ja -nuorilla on yhtäläinen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, hyvinvointiin ja omanlaiseen tulevaisuuteen.

”Lapsilla ja nuorilla on oikeus asialliseen ja ikätasoiseen tietoon sukupuoli-identiteettiin ja -ilmaisuun sekä seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. He tarvitsevat tietoa myös omista oikeuksistaan. Lisäksi kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien aikuisten tietotaitoa sateenkaarilasten ja -nuorten sensitiivisestä ja kunnioittavasti kohtaamisesta tulee lisätä kiireellisesti”, Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen sanoo.

Seta sekä HPY vaativat sateenkaarilasten ja -nuorten mielenterveyden edistämistyöhön nopeita ja kattavia toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Turvallinen kouluympäristö, turvalliset aikuiset, kunnioittava julkinen keskustelu sekä saavutettavat sateenkaarisensitiiviset mielenterveyspalvelut vaikuttavat sateenkaarilasten ja -nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden, oikeuksien ja mielenterveyden edellytyksiin.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.