Siitepölyallergiakausi alkaa lumen vielä ollessa maassa

Usein ajatellaan, että siitepölyallergia liittyy erityisesti kesäaikaan. Siitepölyä voi kuitenkin olla ilmassa jo aikaisin keväällä ja herkimpien ihmisten oireet alkaa jo silloin, kun maassa on vielä lunta. Lapsilla allergiaoireet voivat häiritä elämää merkittävästi. Onneksi allergiaoireita voidaan hoitaa tehokkaasti.
Herkimmät ihmiset saattavat saada allergiaoireita jo helmikuun tienoilla, jolloin ilmassa alkaa olemaan siitepölyä. Tilanne pikkuhiljaa pahenee kesää kohti eikä loppukesäkään tuo helpotusta, sillä eri kasvit ovat varanneet omat aikalokeronsa keväällä, kesällä, ja alkusyksyllä levittääkseen siitepölyään. Herkimmille tämä voi pahimmassa tapauksessa merkitä jatkuvaa niiskutusta keväästä alkusyksyyn saakka.
Allergiassa on kyse elimistön liiallisesta herkistymisestä jollekin ympäristön aineelle. Normaalisti immuunipuolustusjärjestelmän ei kuuluisi reagoida niin voimakkaasti kuin se allergisella ihmisellä reagoi. Allergisen ihmisen tapauksessa immuunipuolustusjärjestelmän reaktio on selkeästi ylimitoitettu. Allergialääkkeet pyrkivät hillitsemään tätä reaktiota.
Allerginen nuha on yleistä lapsilla
Allergisesta nuhasta eli heinänuhasta kärsii noin 15% kouluikäisistä lapsista. Yleisimpiä allergisen nuhan aiheuttajia ovat koivu, leppä, heinät ja pujo. Allergiaoireet alkavat useimmiten leikki- tai kouluiässä ja niitä on saattanut edeltää atooppinen ihottuma imeväisenä. Joillakin voi olla myös astmaoireita.
Voimakkaasti siitepölylle allergisen lapsen oireet ovat nenän molemminpuolinen valuminen tai tukkoisuus, aivastelu ja nenän kutina tai silmien vetistely ja kutina. Joskus allergia voi oireilla pitkittyneenä nenän tukkoisuutena ja yskänä. Jos lapsella on tällaisia oireita, kannattaa käydä hänen kanssaan lääkärissä tutkimassa, minkä tyyppisestä allergiasta on kyse vai onko oireiden takana jokin muu syy.
Allergia voi olla lapselle hyvin epämiellyttävää. Jos allergian oireet ovat pahat, tämä saattaa estää lasta osallistumasta luonnossa tapahtuviin aktiviteetteihin. Allergialääkkeet saattavat väsyttää lasta ja tehdä hänestä ärtyisän. Allergisen nuhan hoidossa käytetään perushoitona antihistamiinia. Oireiden pitäisi lieventyä muutamassa tunnissa lääkkeen ottamisen jälkeen. Antihistamiinia saa ilman reseptiä apteekista. Sitä voi ottaa joko suun kautta tablettina tai vaihtoehtoisesti nenäsumutteena tai silmätippoina.
Jos antihistamiinit eivät tehoa, on olemassa myös muita hoitovaihtoehtoja. Kortikosteroidisumutteet vähentävät nenän limakalvon tulehdusta ja ovat turvallisia myös lapsille. Oireet helpottavat yleensä parin vuorokauden sisällä. Hoitona voi käyttää myös kromoneja, jotka tehoavat parhaiten silmäoireisiin, ennaltaehkäisevästi käytettynä. Myös siedätyshoitoa voi koittaa lääkärin seurannassa, jos lapsen oireet ovat kovin voimakkaita.
Lapsen allergisesta nuhasta voi lukea lisää Terveyskirjaston sivuilta.
Teksti: Sonja